Siirry pääsisältöön

Paavo Rintala: Pojat


Otava 1958

Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni. 

Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana.

Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puolen: puutteen ja kuoleman.

Rintalan ristiriitainen suhde lapsuuden kotikaupunkiin on leimallinen piirre koko hänen tuotannolleen, ja se näkyy Pojissakin. Yhtäältä Ouluun on vahva tunneside ja sen asukkaita kuvataan ymmärtäen. Toisaalta kaupunki näyttäytyy ahdistavana ja kaavoihinsa kangistuneena pohjoisena peräkylänä:
"Scheussliche Finnen ... kotiseutu nousee saksalaisen sotapoliisin mieleen. Hän manailee huonoa onneaan. Että pitikin joutua tänne Jumalan selän taakse. Donnerwetter. Hän on kotoisin Inn-joen latvoilta, Innsbruckin kauniista kaupungista. Ihana kaupunki tähän pirunmoiseen Ouluun verrattuna. - - Täällä tuulee aina pohjoisesta, saastainen paikka, tasankomaata, entistä merenpohjaa, jossa kasvaa kurjaa ruosteista heinää - - Ja kurjia ihmisiä, penseitä, niinkuin olisivat parempiakin, paremmalta puolen kotoisin."

Pojat ei kaunistele, eivätkä sen äänenpainot edes tavoittele koskenniemeläistä isänmaallisuutta. Rintalalle sota vaikuttaa olevan järjetöntä peliä, johon tavalliset ihmiset ovat joutuneet tahtomattaan mukaan. Romaani paljastaa myös tapahtumien ironisen puolen: kuinka helposti moraali ja ylhäiset periaatteet ovat riisuttavissa etenkin aikuisilta, ja miltä tämä kaikki näyttää lasten silmin katsottuna.

Paavo Rintalan elämään ja teoksiin voi tutustua syvällisemmin Kirjailijat Oulussa -sivuilla.

Kommentit

  1. Olen nähnyt tämän tietysti elokuvana, mutta pari kertaa myös teatterissa, mutta kirjaa en ole ikinä lukenut. Kirjassa moni pinotus olisi takuulla vahvempi, kuten tuo Oulun perähikiämäisyys. En tosin ole siitä Rintalan kanssa yhtä mieltä :-). Oulu on mainio kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rintalahan oli Oulusta lähtemättömissä: yhtäältä kaupunki oli hänelle periferiaa, mutta toisaalta maailman keskus ja koko hänen tuotantonsa läpikäyvä teema.

      En ole Rintalaa juurikaan lukenut. Poikien ohella olisi kiinnostavaa tutustua liminkalaisesta taiteilijasta Vilho Lammesta kertovaan romaaniin Jumala on kauneus (1959).

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Me luettiin tämä yläasteella ja tykkäsin valtavasti. Paljon rankkoja juttuja, joista mieleen jäi vahvimmin se kuinka äiti lähti saksalaissotilaan matkaan ja hylkäsi lapsensa. Olen lukenut Rintalalta jotain muutakin, mutta en saa ollenkaan päähäni, mitä se mahtoi olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaken kohtalo jäi eittämättä vahvimmin mieleen ja Vesa-Matti Loirin roolisuoritus Pojat-elokuvassa taitaakin olla kansallista kulttuurihistoriaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama