Karisto 2012
382 sivua
Tutustuin rovaniemeläisen Janne Huilajan (s. 1961) kirjoihin aivan sattumalta, kun nappasin kirjaston uutuushyllystä hänen tuoreimman teoksensa, novellikokoelman Hevonen (2013). Tarina luisti sen verran osuvasti, että miltei samalta istumalta oli perehdyttävä kirjailijan tuotantoon enemmänkin.
Jimin nimihenkilö on kuin Rosa Liksomin novellista napattu pohjoisen peräkammarin aikamiespoika, jonka edesottamuksia seurataan kahdessa vuorottelevassa aikatasossa. Nykyajassa ollaan paikallisessa baarissa tai milloin kenenkin luona ottamassa kuppia ja turinoimassa. Takaumissa palataan Jimin lapsuuteen ja nuoruuteen pohjoisessa pikkukylässä, nyrjähtäneeseen armeija-aikaan sekä satunnaisiin hanttihommiin.
Olemukseensa nähden hieman ristiriitaisesti Tarmoksi ristityn, sittemmin Jimiksi nimetyn nuorukaisen lapsuutta varjostaa isän käpykaartilaisuus ja veljen tapaturmainen kuolema, mutta minään myöhempien vaiheiden selittäjinä näitä tapahtumia ei Jimin kohdalla käytetä.
Romaania on luettu syrjäytymistarinana, kuvauksena jokseenkin epäkelvosta elämästä, mutta herää myös kysymys: mistä Jimi on syrjässä? Vakituisesta työstä ehkä ja omasta perheestä, mutta aina löytyy myös satunnaista puuhantynkää, ja välit läheisiin ihmisiin ovat erityisen lämpimät.
Jimin elämä on sattumanvarausta hortoilua ja haparointia, henkistä katkokävelyä. Kaikki jää kesken, vaikka on myös pieniä autuuden hetkiä, varovaista onnea, hauskuuttakin. Tarinan ote sukeutuu kielestä ja hersyvistä sanamittelöistä, jotka samalla heijastavat sanojiensa kokonaisvaltaisempaa, ironisen sivustakatsojan elämänasennetta. Tässä Huilaja vertautuu mielestäni Mikko Rimmiseen, vain miljöö on toinen.
Katkeruus ja itsekkyys loistavat vastoinkäymisistä huolimatta poissaolollaan, ja Jimin kaveripiirin keskinäisestä solidaarisuudesta kasvaakin koko romaanin voima ja kauneus.
Toisaalla:
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Lapin Kansa
Kommentit
Lähetä kommentti