Siirry pääsisältöön

Janne Huilaja: Jimi




Karisto 2012
382 sivua
 
Tutustuin rovaniemeläisen Janne Huilajan (s. 1961) kirjoihin aivan sattumalta, kun nappasin kirjaston uutuushyllystä hänen tuoreimman teoksensa, novellikokoelman Hevonen (2013). Tarina luisti sen verran osuvasti, että miltei samalta istumalta oli perehdyttävä kirjailijan tuotantoon enemmänkin.

Jimin nimihenkilö on kuin Rosa Liksomin novellista napattu pohjoisen peräkammarin aikamiespoika, jonka edesottamuksia seurataan kahdessa vuorottelevassa aikatasossa. Nykyajassa ollaan paikallisessa baarissa tai milloin kenenkin luona ottamassa kuppia ja turinoimassa. Takaumissa palataan Jimin lapsuuteen ja nuoruuteen pohjoisessa pikkukylässä, nyrjähtäneeseen armeija-aikaan sekä satunnaisiin hanttihommiin. 

Olemukseensa nähden hieman ristiriitaisesti Tarmoksi ristityn, sittemmin Jimiksi nimetyn nuorukaisen lapsuutta varjostaa isän käpykaartilaisuus ja veljen tapaturmainen kuolema, mutta minään myöhempien vaiheiden selittäjinä näitä tapahtumia ei Jimin kohdalla käytetä. 

Romaania on luettu syrjäytymistarinana, kuvauksena jokseenkin epäkelvosta elämästä, mutta herää myös kysymys: mistä Jimi on syrjässä? Vakituisesta työstä ehkä ja omasta perheestä, mutta aina löytyy myös satunnaista puuhantynkää, ja välit läheisiin ihmisiin ovat erityisen lämpimät. 

Jimin elämä on sattumanvarausta hortoilua ja haparointia, henkistä katkokävelyä. Kaikki jää kesken, vaikka on myös pieniä autuuden hetkiä, varovaista onnea, hauskuuttakin. Tarinan ote sukeutuu kielestä ja hersyvistä sanamittelöistä, jotka samalla heijastavat sanojiensa kokonaisvaltaisempaa, ironisen sivustakatsojan elämänasennetta. Tässä Huilaja vertautuu mielestäni Mikko Rimmiseen, vain miljöö on toinen.

Katkeruus ja itsekkyys loistavat vastoinkäymisistä huolimatta poissaolollaan, ja Jimin kaveripiirin keskinäisestä solidaarisuudesta kasvaakin koko romaanin voima ja kauneus.

 
Toisaalla:
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Lapin Kansa
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää