Siirry pääsisältöön

Harri V. Hietikko: Näkemiin Shosanna



Reuna Kustantamo 2014
271 sivua

Rengas puree tietä, kone tottelee ja yksinäinen, nimetön biker matkaa halki yön kohti määränpäätään. Tällä kertaa hänen tehtävänään on eliminoida pornoleffojen levittäjä, joka osoittautuu vain osaksi laajempaa verkostoa. Mitä bikerin haltuunsa saaman snuffivideon taakse kätkeytyy? Lonkerot ulottuvat Pohjanmaan lakeuksilta yli itärajan ja pahnanpohjimmaisista tumputtajista yhteiskunnan ylimpään kermaan.


Näkemiin Shosanna on itsenäinen jatko Harri V. Hietikon edelliselle romaanille Lausukaa Paranoid (2013). Teoksissa on paljon samaa: sama päähenkilö, sama intensiivinen testosteronitunnelma, sama toistoilla leikittelevä rytmi ja viisto, paikoin itseironinenkin  asenne. Sinällään simppeli juoni on vain kokonaisuutta ylläpitävä viritys, jonka varaan fiktiivinen todellisuus sommitellaan. 


Shosannan turvabisneksen ammattilaiseksi itseään kutsuva päähenkilö toimii virallisen yhteiskunnan kääntöpuolella. Sen kalman ja pornon kuvilla kyllästetystä visuaalisuudesta tulee väistämättä mieleen Quentin Tarantinon elokuvat (romaanin nimi on suomennettu lainaus Tarantinon elokuvan repliikistä) tai vaikkapa Marko Leinon Saasta. Hietikolla kääntöpuoli ei ole kuitenkaan houretta tai kuvitelmaa, vaan sidoksissa virallisiin valtarakenteisiin ja julkisiin toimijoihin, joiden pinta on vain kiillotettu nuhteettomaksi.


Vastavoimaksi väkivallalle ja häikäilemättömyydelle Shosannassa nousee päähenkilön rakkaus ihanaan naisystäväänsä Gudruniin, jota kuvataan jos kohtakin vahvan lihallisesti, niin myös herkästi, jopa koskettavasti. Rakkaus edustaa pysyvyyttä ja aitoutta alati muuttuvassa ja merkityksiltään liukenevassa todellisuudessa, jonka jälkimodernia tilaa Hietikko ruotii ehkä välillä turhankin tiheällä kammalla, mutta pettämättömän osuvasti:


Kato ympärillesi ja mitä sä näät? Pikkukakaroita, jotka ampuu ja puukottaa toisiaan. Äitejä ja isiä, jotka panee omia lapsiaan. Mummoja ja vaareja, jotka hukuttaa kylpyammeisiin toisia itsensä ikäisiä, kun eivät jaksa odottaa normaalia kuolemaa. Vesimiehen aika oli ja meni, eikä siitä jäänyt jäljelle muuta kuin kasa hylättyjä rintaliivejä Haightin ja Ashburyn risteykseen ja ehkä joku Pelle Miljoona Goalle. Nyt eletään sateenkaaren aikaa, jossa moskovalaisen yökerhon jonossa sorsituksi joutunut rainbow warrior tai pihasta kadonnut kissa nostaa länsimaisen ihmisen naamalle synkemmän paheksunnan punan kuin kymmenentuhatta sariinilla maustettua syyrialaista. Eikö se jo kerro kaiken olennaisen tästä hetkestä, jossa narsismin ylistetyin ilmentymä on rakastuminen itseensä ihan konkreettisen peilikuvan välityksellä?


Toisaalla:
Kustantajan esittely

Kommentit

  1. Onko tässä teoksessa kieli tuontapaista ylipäänsäkin kuin tuossa siteeratussa kohdassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toinen sitaatti esimerkiksi teoksen kielestä:

      Lumi saattoi tulla koska vaan, joko kaiken peittävänä vaippana tai sellaisena ohuena pulverina, jonka viirut tuuli saa juoksemaan maantienpintaa kuin pitkähäntäiset rotat. Pakkanen saattoi tulla koska vaan. Autossa olisi kunnon valot. Autossa olisi kunnon tilat. Liikkuvuus olisi parempi, Matkanopeus olisi korkeampi.
      Auto olisi kaikin puolin parempi valinta.
      Prätkän puolesta: Se oli Harley-Davidson.
      Se oli legenda, jonka patentoitu ainutlaatuinen käyntiääni lisää todistettavasti mieshormonin eritystä.
      Se oli americanaa ja aitoa rautaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama