Atena 2012 311 sivua Eletään vuotta 1968. Helmi menee ensimmäiselle luokalle kansakouluun. Koulutaipale alkaa kuitenkin kovin surullisesti, sillä Helmin paras ystävä Mirjami jää auton alle ja kuolee. Helmi on yksinäinen lapsi. Äidillä ei ole hänelle aikaa tai ymmärrystä, isästä ei ole tietoakaan. Nuorella Kaarina-opettajalla on riittämiin jo omassa elämässään. Veljet Timo ja Tommi eivät huoli pikkusiskoa leikkeihinsä, ja selvin päin mukavaa, jo aikuista Pena-veljeä vievät epämääräiset bisnekset. Helmille jää vain mielikuvitusmaailma, jossa Mirjamikin on elossa ja mukana Helmin leikeissä. Lapsuus on kohtuullisen paljon käsitelty aihe kirjallisuudessa, ja esimerkiksi Hannu Väisäsen ja Mari Mörön lapsikuvaukset ovat muodostuneet nykykirjallisuuden klassikoiksi. Grönroosin tavassa kuvata pienen Helmin todellisuutta on kuitenkin persoonallista virettä ja siten myös uskottavuutta ja koskettavuutta. Helmiin ja Kaarinaan on helppo suhtautua myötäeläen, eikä sinällään masent...