Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

WSOY 2013 180  sivua Tuula-Liina Varis on yksi suosikkikirjailijoistani, eikä hän petä tälläkään kertaa. Päinvastoin, Että tuntisin eläväni jopa ylitti odotukseni. Kokoelman henkilöhahmot ovat kaikki samaa sukupiiriä. Näkökulmat ja aika vain vaihtelevat. Kirjan aloittaa tarina Esteristä ja hänen lyhyeksi jäävästä avioliitostaan 1920-luvun Suomessa. Ester on nuori, vasta kotoaan muuttanut ja Hannes hänen ensirakkautensa. Rakkaus kantaa Esteriä halki vuosikymmenten, vaikka Hannes kuolee nuorena syöpään. Seuraava novelli kertoo niin ikään kaiken kestävästä ja kärsivästä rakkaudesta. Sylvia paapoo heittiömiestään, joka on välillä väkivaltainenkin. Kaikki miehen oikut ja oharit hän selittää itselleen ja muille parhain päin. Sota kelpaa selitykseksi sellaiseenkin, jota se ei ole varsinaisesti aiheuttanut. Tuula-Liina Varis tavoittaa jotain perimmäistä pienin vihjauksin. Mitään ei kerrota suoraan. Vaikka kaikki kahdeksan novellia kertovat rakkaudesta, ei sitä ole millään muotoa roman

Atena 2014 201 sivua Itsetuhoiset ajatukset tulevat, kun alan miettiä, mitä tekisin elämälläni. Tuntuu, ettei minulla ole mitään tarkoitusta. Olen vahingossa syntynyt. Joka vuosi lähes tuhat suomalaista tekee itsemurhan, ja moninkertainen määrä yrittää päättää päivänsä oman käden kautta. Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen ovat haastatelleet pariakymmentä itsemurhaa yrittänyttä ja koonneet heidän tarinansa Kourallinen tabuja -kirjaan. Lukukokemus on ahdistava, masentava ja hyvin mietityttävä. Äänessä ovat hauraat, rikkinäiset, paljon kärsineet ja samalla vahvat ihmiset. Osa haastatelluista on yrittänyt itsaria kymmeniä kertoja, osa vain ajatellut sitä mahdollisuutena päästä pois vaikeasta elämäntilanteesta. Monella on mielenterveysongelmia, vahingoittavia ihmissuhteita, alkoholismia, köyhyyttä  tai yksinkertaisesti suunnatonta epäonnea. Kuinka paljon ihminen kestää? Millaisen taakan hän jaksaa kantaa?  Osalle itsetuhoisista ihmisistä itsemurhan yrittäminen on keino hakea huom

Otava 2014 298 sivua Unkarilainen au pair ajaa talvisella tiellä vanhuksen päälle. Tapauksen saa selviteltäväkseen Anna Fekete, Hiekkapellon esikoisromaanista tuttu poliisi, joka on taustaltaan jugoslavian unkarilainen. Tuttu on niin ikään Annan työpari, sovinistisika-Esko. Hän selvittelee tällä kertaa moottoripyöräjengien mittelöitä henkensä kaupalla . Pohjoisen viiman ja koleuden otteessa sinnittelee myös Sammy, käännytyspäätöstään pakoileva narkkari, joka yrittää kuitenkin säilyttää itsekunnioituksestaan edes rippeet. Sammyssa kiteytyy selvimmin romaanin teema, ihmisen suojattomuus välinpitämättömyyttä ja ääriaatteita vastaan. Tämä mielen- ja sieluntila myllertää Annankin sisimmässä: onko hänelläkään kohta mitään tai ketään johon kiinnittyä, jonka varaan rakentaa itsensä? Suojattomien jännitys on hetkissä ja tunnelmissa. Väkivaltaa on niukalti, mutta silti tarina rullaa niin vetävästi, että oli pakko lukea kirja miltei yhteen pötköön. Henkilöhahmoista miltei mielenkiintoisi

WSOY 2014 334 sivua Silloin tällöin saa käsiinsä kirjan, jonka jo heti ensimmäiset sivut vetävät puoleensa niin voimakkaasti, että loput lukee säästellen ja säännöstellen ja silti koko ajan harmitellen lukuelämyksen vääjäämätöntä rajallisuutta. Jos nyt parikymmentä sivua raskisin lukea, niin illaksi jäisi vielä sata. Tommi Kinnusen (s. 1973) kehuttu esikoisromaani Neljäntienristeys on juuri tällainen kirja. Olen Antti Majanderin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että näin tasokkaita esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä. Aki Ollikaisen Nälkävuosi tai Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ovat lähellä tätä, jos kohta Kinnunen käsittelee suomalaisen yhteiskunnan muutosta laveammalla otteella. Neljäntienristeyksen keskiössä on neljä henkilöä ja heidän näkökulmansa: Maria, itsenäinen ja paikkansa lunastanut kätilö, hänen aviottomana syntynyt tyttärensä Lahja, tämän mies Onni ja heidän poikansa vaimo Kaarina. Tarina sijoittuu Kuusamoon, jota sota kurittaa kovalla kädellä, m

Like 2014 280 sivua Pidän Jarno Mällisen esikoisromaania jokseenkin onnistuneena: mustaa huumoria ja absurdeja juonenkäänteitä jäntevästi paketoituna. Hyvä hyvä. Niinpä hommasin myös hänen toisen kirjansa tuoreeltaan käsiini, mistä kiitos Likelle. Kirjaston kautta uutuusteoksia saa odotella hyvinkin kuukauden päivät. Hiekkaan piirretty hirviö alkaa lupaavan vinksahtaneella miljöökuvauksella. Mieleen muistuu Erno Paasilinna ja hänen satiirinsa pohjoisesta maaseutukaupungista. Samaa henkeä ja asennetta näissä on:  Raajarikkoista talonemäntää muistuttavan maamme vyötärön tienoilla, turpeaksi takamukseksi levenevän alaruumiin sekä pieneen päähän ja kuivettuneeseen kädentynkään johtavan ylävartalon rajaseudulla sijaitsee 0:n kaupunki. Meren hylkäämälle jättömaalle kasvaneen yhdyskunnan alati kehittyvä rakennuskanta levittäytyy laajana ja matalana tasaisessa maastossa, josta törröttävät kirkontorni ja tehtaanpiippu muistuttavat toisinaan esiin putkahtaneista inhimillisistä ylentymi