Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Teos 2011 233 sivua Sota on otollinen aihepiiri kaunokirjallisuudelle: dramaattisia käänteitä, äärimmäisiä tunteita, moraalisia kysymyksiä, selviämisiä, kuolemaa. Finlandia-ehdokkaaksi valikoitunut Jenni Linturi (s. 1979) on yksi niistä tämän syksyn nuorista naiskirjailijoista, jotka ovat tarttuneet sotaan. Toinen paljon esillä ollut nimi on tietenkin Katja Kettu ja hänen Lapin sotaan sijoittuva romaaninsa Kätilö (WSOY). Sekä Linturi että Kettu tuovat uutta, tuoretta näkökulmaa perin patriarkaattiseen aiheeseen. Osattiin toki ennekin: esimerkiksi Annikki Kariniemi ja Anu Kaipainen ovat kuvanneet sotaa mielenkiintoisista näkökulmista. Jenni Linturi kuljettaa tarinaansa kahdessa ajassa: 79-vuotias Antti Vallas on dementoitunut ja vaimonsa ja tyttärensä huolenpidon varassa. Antin nykyhetken läpi kuultavat palvelusvuodet natsi-Saksan Waffen-SS-joukoissa. Antin sodassa ei ole sankareita tai isänmaallisuutta, on vain tekoja ja tapahtumia ja niiden synnyttämää syyllisyyttä, joka on

Teos 2011 275 sivua   Kuningatar on kuollut.       Se makaa lentoaukolla, hentona ja hauraana, raajat vartaloa vasten käpristyneinä.   Johanna Sinisalo rakentaa uusimmassa romaanissaan Enkelten verta pienestä suurta. Mehiläisten joukkokadosta kasvaa koko maapalloa horjuttava luonnonkatastrofi ja nälänhätä. Tapahtumaketjun primus motorina eivät kuitenkaan ole pörriäiset, vaan luomakunnan kruununa melskaava ihminen, joka kylvää ympärilleen saasteita, myrkkyjä, geenimanipuloituja kasveja – välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, ahneutta. Sinisalo on profiloitunut tieteiskirjailijaksi ja eläinten ja luonnon puolestapuhujaksi. Enkelten vereen hänen ei ole tarvinnut keksiä dystopiaansa tyhjästä: mehiläisten joukkotuho (CCD eli Colony Collapse Disorder ) on oikeastikin totta, ja sen seuraukset ovat laajemmat kuin pelkkä uupelo hunajasta. Romaanin päähenkilö Orvo on mehiläistarhaaja ja hautausurakoitsija. Hänen havaintojensa lomassa seurataan Orvon pojan Eeron eläinaktivismiin keskitt

Otava 2011 159 sivua Finlandia-ehdokkaista ja ylipäätään tämän syksyn kirjoista yksi ylitse muiden on Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja . 18.11.1897 Kirjaan omaelämäkertaani varten: Synnyin Oulussa vuonna 1822. Vanhempani olivat John Anders N. ja äitini Margareta Magdalena F. Isäni oli kauppias, joka myöhemmin menetti omaisuutensa, ja lapsia oli yhdeksän. Ketäpä kiinnostaa 1800-luvulla elänyt jäkälätutkija, jonka elämä heitti Oulusta Pariisiin? Onneksi Kristina Carlsonia kiinnosti, ja sitä myöten myös minua. William Nylander on oikeastikin elänyt kasvitieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori. Nylanderin päiväkirjaa tai muistelmia ei ole olemassa. Jo ikääntynyt kasvitieteilijä on kuvattu Carlsonin päiväkirjan muotoon kirjoitetussa romaanissa katkeroituneena, epäluuloisena, erakoituneena ja saitana ukonkäppänänä, joka myöntää itsekin, että hänen sielunsa muistuttaa kuivattua rusinaa. ”Minä olen ikävä ihminen.” Mitä tieteellisiin saavutuksii

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kuusi+naiskirjailijaa+kilpailee+Finlandiasta/a1305549049050 Kaikki naisia! Huikeaa! Mukana ehdottomat suosikkini Rosa Liksomin Hytti nro 6  ja Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja , jota voisin kehua loputtomiin. Jenni Linturin Isänmaan tähden ja Laura Gustafssonin   Huorasatu pitänee lukea ensi tilassa. Aivan erityisen onnellinen olen Williamin ehdokkuudesta. 159 sivua katkeroituneen, vanhan kääkän sapekasta kätinää. Ihana kirja. Helmi. ‎"Jos ystäviä (?) ja vihollisia on uskominen, minä olen: teräväkielinen, riidanhaluinen, ilkeä, äkkipikainen, pitkävihainen, kaunainen, epäluuloinen, kateellinen, katkera, jääräpäinen, itsekeskeinen, huonokäytöksinen, itara, M.m."

Otava 2011 431 sivua Antti Tuurista tuli Kylmien kyytimiehen (2007) myötä kertaheitolla yksi lempikirjailijoistani. Miten joku voikaan kirjoittaa Suomen sisällissodasta niin kiihkottomasti, mutta vahvalla omallatunnolla? Kaunokirjalliset epiteetitkin ovat harmonisesti kohdillaan. Ikitie jatkaa Kylmien kyytimiehestä ja Taivaanraapijoista (2005) tutun Jussi Ketolan elämänvaiheiden kuvausta. Ketolan sanomiset, tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät ole Lapuan liikkeen miesten mieleen, ja kesällä 1930 hänet muilutetaan itärajalle. Siellä hänet on ilmeisestikin tarkoitus päästää päiviltään, mutta Ketola pääsee karkuun ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Henkihieveriin pahoinpidelty Ketola hoidetaan mitenkuten kuntoon petroskoilaisessa sairaalassa. Hän saa uuden nimen, henkilöllisyyden ja työpaikan. Uusi vaimokin löytyy Säteeksi nimetystä kolhoosista. Yhdessä Amerikasta Karjalaan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia, joka

Arktinen Banaani 2011 288 sivua Luin Kati Saurulan keväällä ilmestyneen esikoisromaanin Koiruohon kaupunki jo jokunen kuukausi sitten. Koska neukkuteema on jostain kumman syystä noussut esiin jo parin esittelemäni kirjan kohdalla ( Hytti nro 6 ja Harmaata valoa ), niin jatketaan Saurulalla. Uusi uljas Tsernobylin ydinvoimala tarjoaa maallista hyvää ja tulevaisuudenuskoa tuhansille neuvostokansalaisille. Myös Jelena ja Viktor Prokopjev muuttavat ydinfyysikon urasta haaveilevan tyttärensä Nadjan kanssa Pripyatiin, voimalaa varten rakennettuun täydelliseen kaupunkiin. Epäonnistuneen kokeen seurauksena kaikki kuitenkin luhistuu tunnetuin seurauksin. Ihmiset katselevat soihtuna palavaa ydinreaktoria: "Väki tuijotti haltioituneena liekkejä, jotka nousivat voimalalta. Lapset raivasivat tiensä kaiteelle ja tuijottivat näkyä metallisten pinnojen välistä. - -" Siinäpä dystopiaa kerrakseen. Prokopjevin perheen tarina ei kuitenkaan lopu Tsernobylin onnettomuuteen. Yli