Siirry pääsisältöön

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja


Otava 2011
159 sivua

Finlandia-ehdokkaista ja ylipäätään tämän syksyn kirjoista yksi ylitse muiden on Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja.

18.11.1897 Kirjaan omaelämäkertaani varten: Synnyin Oulussa vuonna 1822. Vanhempani olivat John Anders N. ja äitini Margareta Magdalena F. Isäni oli kauppias, joka myöhemmin menetti omaisuutensa, ja lapsia oli yhdeksän.

Ketäpä kiinnostaa 1800-luvulla elänyt jäkälätutkija, jonka elämä heitti Oulusta Pariisiin? Onneksi Kristina Carlsonia kiinnosti, ja sitä myöten myös minua. William Nylander on oikeastikin elänyt kasvitieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori. Nylanderin päiväkirjaa tai muistelmia ei ole olemassa.

Jo ikääntynyt kasvitieteilijä on kuvattu Carlsonin päiväkirjan muotoon kirjoitetussa romaanissa katkeroituneena, epäluuloisena, erakoituneena ja saitana ukonkäppänänä, joka myöntää itsekin, että hänen sielunsa muistuttaa kuivattua rusinaa. ”Minä olen ikävä ihminen.”

Mitä tieteellisiin saavutuksiin tulee, William N. kokee tulleensa väärinymmärretyksi ja syrjityksi. Tosin hänen ihmisnäkemyksensä on kyllä läpeensä negatiivinen, se ei rajoitu pelkästään akateemiseen yhteisöön: ”-- ja minä ihmettelin, mikä merkillinen tarve ihmisillä ja etenkin naisilla on ulostaa suunsa kautta julkisella paikalla.”

Carlson kuvaa Nylanderia arkisten puuhien ja havaintojen kautta: syömiset ja juomiset, kävelyretket ja kadonneen villasukan etsintä kirjataan tarkasti ylös tieteellisten saavutusten ja edesottamusten lomassa. Perin kuivakoista aineksista rakentuu onneksi kaunokirjallisesti elävä ja kiinnostava hahmo. William N on kaikessa vastenmielisyydessäänkin hurmaava, erottamaton osa taidokkaista detaljeista rakennettua 1800-luvun lopun Pariisia.

Annan William N. Päiväkirjalle täydet viisi tähteä. Kirjabloggaajista ainakin Lumiomenan Katja ja Juuri tällaista -blogin Ilse ovat lukeneet William N.:n.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin