Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Otava 2012 240 sivua Puu ei tule Fannyn mieleen, vaikka juuri sitä valmentaja oli käskenyt ajatella. Tyttö kauhoo vettä ja tekee potkut niin kuin on opetettu, mutta latvan kauneimman kävyn sijasta hän ajattelee altaan täyteen lumpeita. Valkoiset kukat kelluvat vedessä suurten pettävien lehtien keskellä. Sormi hipaisee jo kukan terälehteä, mutta samassa kukka uppoaa. Hän venyttää seuraavan vedon vielä pitemmäksi, jotta yltäisi paremmin, mutta taas hän myöhästyy. Kukat katoavat, yksi toisensa jälkeen, kunnes tytön tyhjä käsi osuu altaan päätyseinään. Joskus todelliseen kirjahelmeen törmää yllättäen, kenenkään suosittelematta tai arvosteluja lukematta. Eeva Rohaksen (s. 1982) Syvä pää oli minulle juuri tällainen odottamaton, mutta sitäkin ilahduttavampi tuttavuus.  Romaani alkaa Fannyn, nuoren uimarilupauksen tarinalla. Seuraavassa luvussa tutustutaan Susanneen, kolmikymppiseen naiseen, jonka kirjallisuuden opinnot ja tutkielma Kultasuu-teemasta P. Mustapään runoudessa ovat jääne

Like 2012 196 sivua Marco Kososen esikoisromaanin päähenkilö on raamatullisesti nimetty Adam, jonka varhaiskeski-ikäistä elämää leimaa satunnaisuus ja ajelehtiminen. Naissuhteet ovat väliaikaisia ja työsuhteetkin enemmän tai vähemmän onnenkantamoisia.  Eräänä iltana Adam ajautuu tylsien kotibileiden jälkeen entuudestaan tuntemattomaan ravintolaan, jossa hän viihtyy oitis erinomaisesti. Kotoisa tunnelma ja vanhanaikaisella tavalla  mutkaton sisustus sekä hyvällä maulla valittu musiikki miellyttävät Adamia niin, että hän palaa sinne vielä seuraavanakin iltana. Ja taas parin päivän kuluttua. Pian hänelle tarjoutuu mahdollisuus myös työskennellä Ravintola Kukurissa, jota kuitenkin epävirallisesti kutsutaan Ravintola Lopuksi. Ravintola Loppu toimii romaanissa eräänlaisena bahtinilaisena kronotooppina, ajan ja paikan yhdistävä tilana. Adamille se on myös elämänmuutos ja siirtymäriitti yhä syvemmälle addiktioihin ja päämäärättömään oleiluun. Varoitettu häntä on, lukijan mielenkiinnon k

Gummerus 2012 286 sivua – Mä haluaisin koiran. – Siitä on niin paljon vaivaa. Ja sitä paitsi meillä on jo äiti. Nadja ei ymmärrä veljensä huulta. – Ei äiti oo koira. – No ei oo, mut aika paljon hoidettavaa siinäkin on. – Niin, mut koira olis varmaan paljon helpompi hoitaa. Ja koirat tottelee. Ne on kilttejä. 14-vuotias Nasta asuu narkkariäitinsä ja siskonsa kanssa itähelsinkiläisessä lähiössä. Koska äiti ei pysty huolehtimaan edes itsestään, jää vastuu kodista ja 6-vuotiaasta Nadjasta Nastan kontolle. Nasta käy kaupassa, tekee ruokaa, siivoaa, tuudittaa siskonsa uneen, lohduttaa ja hoitaa.  Nastan ja Nadjan elämää seurataan vuorotellen Nastan ja tämän äidin, ajoittain myös naapurissa asuvan poliisi-Tuijan näkökulmista. Välillä kerronta siirtyy myös Nastan piirtämään mangasarjakuvaan, jonka pääosassa on Nastan alter ego Nahuk. Nahuk elää Pahan Valveen riivaamassa vuoristokylässä, jonka asukkaiden unet on varastettu ja valvominen johtaa varmaan kuolemaan. Nastan sarjakuva kas

Torni 2012 247 sivua Lauralla on työ sihteerinä, ystäviä ja poikaystävä. Ei mitään naistenlehtien glamouria, mutta kuitenkin pieni, sievä, säntillinen elämä. Kunnes eräänä päivänä kaikki muuttuu: Laura saa kuulla olevansa raskaana. Terveydenhoitaja opastaa hänelle reitin kapean kujan perällä sijaitsevalle punaiselle ovelle. Sitä kautta pääsee kaupungin kahtia jakavan muurin toiselle puolelle. Muuri on kaupungin moraalinen raja ja samalla koko romaaniin maailmaa konstruoiva vertauskuva. Toisella puolen on hyvä, toisella paha. Toisella menestyvät ja kauniit, huolitellut ihmiset, toisella epäonnistuneet, mielenvikaiset, homot ja vammaiset.  Muurin ylittäminen merkitsee paitsi matkaa outoon ja arvaamattomaan, niin myös omaan itseen. Sihteerielämä on tuttua ja turvallista, mutta tullessaan tietoiseksi muurin toisesta puolesta, Laurasta tulee kuin Franz Kafkan Gregor Samsa. Mitä tahansa voi tapahtua, eikä kohtalolla ole välttämättä rationaalista käsikirjoitusta. ”Täällä takana on toine

Otava 1984 242 sivua Se oli siinä kymmenennen päivän paikkeilla joulukuuta, kun nämä ensimmäiset pojat meiltä menivät. Silloin me vasta aloimme käsittää, mitä kaikkea sota voisi meille kullekin kohdalle tuoda. Kaatuneet olivat meille tuttuja poikia kaikki jo kotipitäjästä ja täällä oli pari kuukautta saatu elää niiden kanssa aivan vieri vieressä ja sitten niitä äkkiä ei ollutkaan. Tai oli vain ruumis. Talvisota on Antti Tuurin Hakalan suvun vaiheista kertovan Pohjanmaa -sarjan kolmas osa. Muita osia en ole lukenut. Minulle Tuurilta tutumpi on Äitini suku -sarja, josta ilmestyi viime syksynä kahdeksas kirja, Rauta-antura . Tuurin romaani kuvaa talvisotaa tavallisen rivisotilaan silmin. Minäkertojana on Martti Hakala, joka kuuluu Pohjanmaan miehistä koottuun Jalkaväkirykmentti 23:een. Nälkä, syöpäläiset ja väsymys vaivaavat. Kovan pakkasen takia moni palelluttaa jalkansa.  Ja ”pohjimmaisena aina se kuoleman hätä”. Kaivetaan ampumahautoja, yritetään pelastaa haavoittuneita, pelä

Otava 2012 350 sivua   Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Se käy ilmi myös Asko Jaakonahon (s. 1982) esikoisromaanista, joka matkaa ajassa 1930-luvulle. Kansalaissodan haavat ovat vielä auki ja kansa sen mukaan kahtia. Lapuanliike on vahvimmillaan. Sen radikaaleimmat kannattajat kyydittävät kommunisteiksi tiedettyjä ja ei-toivottuja poliitikkoja Neuvostoliiton rajalle tai suohautaan. Romaanin keskushenkilö on Heinäveden kunnallislautakunnan esimies Onni Happonen . Tapahtumia ei kuvata kuitenkaan hänen näkökulmastaan, vaan ne kerrotaan Happosen vaimon Saimin, lapualaismielisen tilallisen Pelkosen ja renkimies Pakarisen suulla. Samanlaista ristivalotustekniikkaa käyttää esimerkiksi Pekka Jaatinen historiallisissa romaaneissaan. Se toimii. Köyhien puolta pitäneen ja siksi kommunistiksi leimatun Onni Happosen valinta kunnan johtoon ei ole kylän oikeistolaisten isäntien mieleen. Ensimmäiseltä muilutus- ja pieksämisreissulta Happonen selviää pakenemalla, mutta toinen kerta koitu

Otava 1986 122 sivua Antti Hyryn (s. 1931) Kertomus sisältää neljä novellia ja vapaamuotoisen proosatekstin Mustan ojan vesi . Kokoelman avaa niminovelli, joka kertoo entisaikojen rauhaisasta joulunvietosta pienen pojan näkökulmasta. Poika piirtää joulukortin, ruokkii hevosen ja käy isänsä ja veljensä kanssa joulusaunassa, oikeassa savusaunassa. Aattoillan kruunaa pojan askartelema itsevalaiseva tähti, jonka hän ripustaa joulukuusen latvaan: – Minulla on kova kiire, pukki sanoi ja rupesi jakamaan lahjoja. Kaikki menivät pukin ympärille. Jussi käväisi huomaamatta kuusen juurella ja yhdisti johdon patterin messinkiliuskaan. Hän tuli ottamaan pukilta pakettia. – Olepa hyvä, pukki sanoi. – Onpa teillä sievä kuusi, ja tähti, ja siinä on valo.      Kaikki katsoivat kuusta ja huomasivat tähden. Jussi katsoi vain paketteja pukin edessä. Isä katsoi häntä. – Elämiste, tuota poikaa, isä sanoi. Luonto on Hyryn koko tuotannossa vahvasti läsnä. Voisipa sanoa, että ihmisen ja luo

WSOY 1934 195 sivua Taivaanvalkeat roihahtavat palamaan. Ruijan korkeiden gaissojen takaa ne kavahtavat pohjoisen pimeälle kumulle, ja kaameasti sähisten ja tohisten öiset tulet liehuvat, niin että oikein vistottaa. Samuli Paulaharju (1875 – 1944) tunnetaan kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana: Veli-Pekka Lehtolan mukaan hän lähetti kansanrunousarkistoon yhteensä yli 65 000 merkintää. Paulaharju myös piirsi ja valokuvasi eri puolille Suomea, Karjalaa, Lappia ja Ruijaa suuntautuneilla matkoillaan. Oulun Tuirassa asunut Paulaharju työskenteli kuurojenkoulun opettajana ja Oulun museon hoitajana. Hänen todellinen kutsumuksensa suuntautui kuitenkin kirjallisuuteen. Lukuisten tietokirjojensa (mm. Lapin muisteluksia , 1922; Kiveliöitten kansaa , 1937; Sompio , 1939) ohella hän julkaisi ainoaksi kaunokirjalliseksi teokseksi jääneen novellikokoelman Tunturien yöpuolta .  Tunturien yöpuolta sisältää 15 Lappiin sijoittuvaa kauhunovellia. Teoksen lähtökohdaksi Paulaharju kertoi ha