Siirry pääsisältöön

Eeva Rohas: Syvä pää


Otava 2012
240 sivua
Puu ei tule Fannyn mieleen, vaikka juuri sitä valmentaja oli käskenyt ajatella. Tyttö kauhoo vettä ja tekee potkut niin kuin on opetettu, mutta latvan kauneimman kävyn sijasta hän ajattelee altaan täyteen lumpeita. Valkoiset kukat kelluvat vedessä suurten pettävien lehtien keskellä. Sormi hipaisee jo kukan terälehteä, mutta samassa kukka uppoaa. Hän venyttää seuraavan vedon vielä pitemmäksi, jotta yltäisi paremmin, mutta taas hän myöhästyy. Kukat katoavat, yksi toisensa jälkeen, kunnes tytön tyhjä käsi osuu altaan päätyseinään.
Joskus todelliseen kirjahelmeen törmää yllättäen, kenenkään suosittelematta tai arvosteluja lukematta. Eeva Rohaksen (s. 1982) Syvä pää oli minulle juuri tällainen odottamaton, mutta sitäkin ilahduttavampi tuttavuus. 

Romaani alkaa Fannyn, nuoren uimarilupauksen tarinalla. Seuraavassa luvussa tutustutaan Susanneen, kolmikymppiseen naiseen, jonka kirjallisuuden opinnot ja tutkielma Kultasuu-teemasta P. Mustapään runoudessa ovat jääneet kesken. Kolmas luku esittelee Fannyn isän, eläinlääkärinä työskentelevän Janin. Fannyn äiti on kuollut, ja Jan asuu kaksistaan tyttärensä kanssa.

Vahvimmin ja mielenkiintoisimmin kolmikosta nousee esiin Susanne, joka korvaa jumittuneen elämänsä tyhjiön hoivaamalla oikeaa ihmisvauvaa muistuttavaa reborn-nukkea. Susanne kaipaa omaa tilaa, mutta ei uskalla ottaa ratkaisevaa askelta etenkään kun takertuva äiti pitää sairauksiinsa vedoten hänestä lujasti kiinni. Susanneen kätkeytyy jotain salattua, mutta mitä, sitä ei paljasteta kuin vasta kirjan lopussa. Rivien väleistä on kuitenkin aistittavissa, ettei kaikki ole kohdallaan.

Toinen tärkeä henkilö on lapsuuden ja aikuisuuden rajalla tasapainoileva Fanny. Hän haaveilee menestyksestä uimarina ja on salaa ihastunut valmentajaansa. Myös hän etsii omaa tilaansa ja tapaa olla – muiden hyväksymänä ja tukemana.

Fannyn, Susannen ja Janin kohtalot tuntuvat pitkään jokseenkin erillisiltä. Lopun huipentumassa ne kietoutuvat yhteen. Romaanin kokonaisuus on huoliteltu ja sen rakenne toimii hyvin. Samankaltaista psykologista tarkkanäköisyyttä ja mentaalitunnelmaa tunnistan Pauliina Vanhatalon Korvaamattomasta (2012).

Syvä pää tuntuu sanovan: kurota eteenpäin, älä anna periksi.

Muualla:
Hesarin arvostelu
Kiiltomato
Parnasso

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Calendula30. joulukuuta 2012 klo 20.18

    Tämäkin on sillä piiitkällä pitäisi-lukea -listalla :) Kiva arvio.
    Entisenä uintivalmentajana uimariteemat kiinnostavat ihan vahingossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana Märsynaho30. joulukuuta 2012 klo 20.55

      Kaikki eivät ole tästä tykänneet. Esim. Aamulehden kriitikon mukaan lukija jätetään tyhjän päälle: http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194730385738/artikkeli/eeva+rohas+syva+paa.html

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää