Siirry pääsisältöön

Markus H. Korhonen: Puistola




Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut.

Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa.

Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikankeltaiseksi ja pilasteriosien väri kermanvaaleaksi. Olisikin mielenkiintoista nähdä arvorakennus vielä joskus tässä ensimmäisessä ulkoasussaan, jos kohta se onkin muutoin muuttunut ajan mukana. Enää ei tarvita polttopuuhissejä tai puuhelloja, melkein kaikki kakluunitkin on purettu. Talvisodan pommituksissa 1.1.1940 Puistolan lähes koko lounaiskulma romahti ja ulkoseinässä ammotti kahden kerroksen korkuinen aukko. Moni loukkaantui ja yksi asukas sai surmansa.

Korhonen käy eloisasti läpi talon historiaa, siinä sijainneiden liikehuoneistojen vaiheita ja sen asukkaiden elämää. Pukimo-Aitta, Leninkiliike Ellen Jääskeläinen, Kelloliike E. A. Lahti ja mm. Keräsen Kuvaamo palvelivat oululaisia vuosikymmenten ajan. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä merikapteenin leski Wilhelmiina Vuorivirta piti myymälää ja ompelimoa A-rapussa ja parhaimmillaan aktiivista seuraelämää viettäneellä leidillä oli palveluksessaan kahdeksan ompelijatarta. 

Elokuvateatteri Urania toimi Puistolassa 1912-1929. Mykkäelokuvia esittäneen teatterin perusti viipurilaissyntyinen maanmittausinsinööri Birger Edward Bützow. Puistolan Grand Seigneur kamarineuvos Atte Kalajoki (1914-2004) sai ensi kosketuksensa eläviin kuviin Uraniassa, jonka kuvaprojektorin rauhoittava surina kantautui iltaisin yläkerroksiin saakka.

Puistolasta on ilmestynyt täydennetty painos vuonna 2012.


Studio Ilpo Okkonen 2002
95 sivua


Toisaalla:
Puistolan rakennushistoriaselvitys
Uuno Laukan kuvia Puistolasta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m