Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana.
Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain-romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin ovat kriisin ainekset kasassa.
Etenkin asunnottomien asuntola hiertää, se olisi tahra keskiluokkaisessa idyllissä. Koivunotkoon perustetaan oikein asukasliike vastustamaan sitä. Osattiin sitä polarisoida pari vuosikymmentä sittenkin! Tähän romaanin nimikin viitannee: erilaisten arvojen ja asenteiden vertailu paljastaa jotain myös tiedostamattomista, vaikeasti kontrolloitavista näkemyksistä.
Lundán tarttuu näihin aineksiin taitavalla otteella, ei lainkaan osoitellen tai alleviivaillen. Henkilöhahmotkin ovat aika onnistuneita ja karrikoiduimmillaankin uskottavia, vaikka välillä pyörittelinkin silmiäni Jarmon elämäntuskalle. Lundán kuvaa osuvasti aikaa, jossa keskiluokkaistuminen ja usko kulutuskulttuuriin säröilevät – ja miten näihin tekijöihin pohjautuva elämäntapa on haavoittuvainen, kovin ohuesta langasta kudottu.
WSOY 2004
224 sivua
Kommentit
Lähetä kommentti