Siirry pääsisältöön

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat



Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin.

Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa.

Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen Toppilansaareen ”paketilla”, kuten muutkin saarelaiset. Oskar Ravander nautti virvokkeita ja istui tyylikkäästi puku päällä ja hopeapäinen herraskeppi kädessään valkoiseksi maalatun, vihreiden listojen koristaman kioskin suojassa.
Huviloihin rakennettiin verantoja, parvekkeita sekä torneja. Kaiteet ja listat koristettiin lehtisahaleikkauksin. Pihoille rakennettiin huvimajoja, tanssipaviljonkeja, keinuja, istuinryhmiä sekä lehtimajoja. Lähes jokaisen huvilan yhteydessä oli myös leikkimökki ja huolella hoidettu puutarha. Alueen esteettisyys käy hyvin ilmi myös kirjan runsaasta kuvituksesta, jossa on onneksi mukana myös nostalgiaa hehkuvia interiööriotoksia.

Porvariston seuraelämä oli vilkasta, ja palvelusväki huolehti käytännön arkiaskareista. Toppilansaareen piti matkustaa veneellä, sillä saareen ei ollut siltaa ennen vuotta 1942. Niskala kertoo neljän riuskan naisen veivanneen Näkkiä, joka kulki kahdeksan kertaa päivässä Heikolanniemen ja salmen väliä. Muutto huviloille tapahtui toukokuun lopulla, ja heti jäiden lähdön jälkeen osa palvelusväestä meni edeltä käsin valmistelemaan kesäelämää.


Toppilansaaressa nykyään kasvavat valkovuokot ovat peräisin Leonard Candelinin huvilan puutarhan kukkapenkistä, jossa tiedetään kasvaneen sini- ja valkovuokkoja. 


Kaarina Niskala on oululainen arkkitehti ja tutkija, joka on perehtynyt Oulun rakennus- ja kulttuurihistoriaan. Valkovuokkojen villojen lisäksi hän on kirjoittanut mm. Hurmaavista Hupisaarista ja Puistojen Oulusta (2008) sekä Oulun kaupunginkirjaston historian Tietoa & tarinoita (2007).



Oulu-seura 2007
207 sivua

Kommentit

  1. Ihana Oulu ja toppila. Tuota taloa olen ihaillut aina. harmi kun hienot vanhat rakennukset on tuhottu aikojen kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Oulussa on oltu tässä tuhoamisessa erityisen lahjakkaita...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti

Weilin+Göös 1985 141 sivua Weilin+Göös 1986 146 sivua Mulla on huono moottorikelkka, sillä mie lähen lauantai-iltana kairole ja tulen sunnuntai-iltana takasi. Sitten mie viikon siinä oottelen ja taas ko tullee lauantai niin mie lähen puottehleen korpheen. Sielä mie nukun laavusa tai jossaki eräkämpälä, enimmäkseen mie annan kelkan kulkea. Ylös vaarojen pääle ja alas. Rosa Liksom (s. 1958) on yksi suomalaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä. Hän toi kirjallisuuteemme pätkäproosan ja murteen ja tavallaan myös marginaali-ihmiset: narkkarit ja prostituoidut sekä pohjoisten peräkammareiden aikamiespojat. Ensimmäisten novellikokoelmiensa Yhden yön pysäkki (1985) ja Unohdettu vartti (1986) perusteella Liksomia luonnehdittiinkin ulkopuolisten ja syrjäytyneiden tulkiksi. Liksomin nimettömät novellit rakentuvat usein monologin tai lakonisen dialogin muotoon. Huumori on sarkastista ja ihmissuhteet äkkivääriä. Osattomuus on yhtäläistä kaikkialla. Parhaimmillaan Liksom on kirjoitta

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik