Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Otava 2015 93 sivua Olipa onni, että pisaratomaatit itkivät tämän runokirjan päälle. Jouduin korvaamaan sen kirjastolle ja sain turmeltuneen teoksen itselleni. Nyt voin palata Juuli Niemen valloittaviin säkeisiin milloin vain.  Niemen edellisten teosten tapaan Tuhannen tyttärenkin keskiössä ovat tytöt. Kertojana toimii katraan kuopus, vilpitön ja ihmisten hyvyyteen sinnikkäästi uskova ”koko maailman pikkusisko”. Vaikka vanhempien polut erkaantuvat, niin tyttäret pitävät yhtä ja tästä yhteisöllisyydestä muodostuu koossapitävä voima. Veljiä näillä siskoilla on vain yksi. Toiset siskot tiesivät tietenkin paremmin mutta eivät kertoneet kenellekään että kukkien sisko oli puheväleissä kuun kanssa että heinäkuun herkimmät ruusut kasvoivat hänen korviensa takaa. Lyhytproosasta lyriikkaan vaihtelevan runoelman tunnelma varioi leikittelevästä sentimentaaliseen, nostalgisesta riehakkaaseen. Monesta kohdin pilkistävät satujen hyvät ja pahat arkkityypit. ”Pienin sisko rakastaa aina enite

Daimon 2014 46 sivua Sanni Purhosen (s. 1983) runoissa tasapainoillaan kapealla alustalla. Elämä on niissä kuin vähän tärähtänyt valokuva, sijoiltaan nyrjähtänyt ja helposti särkyvä. Pienet hetket rinnastuvat lakoniseen, aavistuksen dystooppiseen tunnelmaan. Lopun aikoja tässä elellään, mutta ironisen ymmärryksen sävyttämänä: "Istuminen tappaa / nukkuminen pitää hengissä vain väliaikaisesti". Kokoelma on jaettu neljään osaan: Haavoittunut talvi, Maailmanpyörä, Leninin patsas ja Ihmiskoirat. Haavoittuneen talven kuvat ovat groteskeja ja paikoin vähän kuluneitakin. Leninin patsaassa vuosi taittuu kaikkialle valonsa tunkevaan kevääseen ja Ihmiskoirissa päivä painuu iltaan, joka "on täynnä omituista naurua / ihmiskoirat nilkuttavat katulamppujen alla. Tulee mieleen Kauko Röyhkän biisi Helvetti , jossa rampa klenkkaa pitkin hiekkatietä ja höpisee itsekseen. Harmittavan usein runojen asetelma ja kertojan havainnot jäävät nupulleen. Tulee olo, että tästä tai tuosta olisi

WSOY 2012 80 sivua Arja Tiaisen (s. 1947) edellinen runokokoelma Tää tojota ei lähe liikkeelle (2006) oli kirjallinen helmi, jonka voimaannutti lukijankin: "Sais ohittaa luuserit, tietyökoneet, kaikki.” Myös Tiaisen uusin kokoelma vannoo ironian ja arjen läheisyyden voimaan.  Feministinen ja epäsovinnaisuuksia kaihtamaton elämänasenne on edelleen tallella. En siis ole samaa mieltä Savon Sanomien kriitikon kanssa, jonka mielestä Tiaisen runojen ”meno on hyytynyt alustaviksi muistiinpanoiksi ja puhekielisiksi pikapiirroiksi”. Ymmärtämätöntä arvostelua, sanon minä. Jos muutama kohta olisikin kaivannut oikolukua, ei se tee koko kokoelmasta puolitekoista. Monissa Lapsilta kielletyn runoissa on aavistus haikeutta ja kaipuuta edesmennyttä puolisoa kohtaan: ”Tästä olisi hänen kanssaan lysti jutella.” Usein elämänkumppani on läsnä tunteena ja tietoisuutena: Tulin kotiin aamuauringossa. Kiirastulta piisaa. Kävelin kapakasta toiseen. Ihan vaan että jostain tulisin myöhään. Naapur

Tammi 2001 201 sivua Suomentaneet ja toimittaneet Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen Yllätin itseni lupaamasta, että voisin kertoa kollegoilleni jotain antiikin eroottisesta runoudesta. Minä houkka! Mutta moiseen hulluuteen minut ajoi yksi lempikirjoistani, Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen suomentama ja toimittama Rakkaus ei koskaan lepää: antiikin runoja rakkaudesta . Kirja sisältää nimensä mukaisesti valikoiman antiikin Kreikan ja Rooman rakkausrunoutta. Mukaan on valittu sekä tunnettuja klassikoita Saphosta Ovidiukseen että tuntemattomampien tekijöiden hengentuotteita. On herkkävireisiä tunnelmapaloja: Sinulla poika on tytön katse, et kuuntele mitä sanon,                                                et tiedä että pitelet sieluni suitsia. Rakkauden järjetöntä huumaa: Se ei ole rakkautta että uskoo vain silmiään ja himoaa sellaista jolla on hyvät muodot. Se on rakkautta jos hullaantuu ja on kuin pistoksissa kun näkee jonkun ruman. Silloin palaa t