Siirry pääsisältöön

Rakkaus ei koskaan lepää


Tammi 2001
201 sivua
Suomentaneet ja toimittaneet Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen

Yllätin itseni lupaamasta, että voisin kertoa kollegoilleni jotain antiikin eroottisesta runoudesta. Minä houkka! Mutta moiseen hulluuteen minut ajoi yksi lempikirjoistani, Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen suomentama ja toimittama Rakkaus ei koskaan lepää: antiikin runoja rakkaudesta.

Kirja sisältää nimensä mukaisesti valikoiman antiikin Kreikan ja Rooman rakkausrunoutta. Mukaan on valittu sekä tunnettuja klassikoita Saphosta Ovidiukseen että tuntemattomampien tekijöiden hengentuotteita. On herkkävireisiä tunnelmapaloja:

Sinulla poika on tytön katse,
et kuuntele mitä sanon,
                                               et tiedä
että pitelet sieluni suitsia.

Rakkauden järjetöntä huumaa:

Se ei ole rakkautta
että uskoo vain silmiään
ja himoaa sellaista
jolla on hyvät muodot.


Se on rakkautta
jos hullaantuu ja on kuin pistoksissa
kun näkee jonkun ruman.
Silloin palaa tosi liekki.
(Markos Argentarios)

Ja roiseja panosäkeitä, joissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta ”kuolleinkin kyrpä herää”. Rakkaus on runoissa kaipuuta ja tuskaa, leikkisää kujeilua, lihallista himoa – kaikkea mihin rakkauden jumala Eros voi ihmisen ajaa.

Kokoelma sisältää myös lyhyet runoilijaesittelyt sekä esseen rakkaudesta antiikissa ja sen kirjallisuudessa. Rakkaus ei koskaan lepää toimii siis myös johdantona tuolloiseen ajatteluun ja kulttuuriin.

Lisää tästä oivallisesta teoksesta ja sen runoista voi lukea vaikkapa Taavan päiväkirjasta tai Hesarin sivuilta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama