Siirry pääsisältöön

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä


Otava 2012
350 sivua
 

Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Se käy ilmi myös Asko Jaakonahon (s. 1982) esikoisromaanista, joka matkaa ajassa 1930-luvulle. Kansalaissodan haavat ovat vielä auki ja kansa sen mukaan kahtia. Lapuanliike on vahvimmillaan. Sen radikaaleimmat kannattajat kyydittävät kommunisteiksi tiedettyjä ja ei-toivottuja poliitikkoja Neuvostoliiton rajalle tai suohautaan.

Romaanin keskushenkilö on Heinäveden kunnallislautakunnan esimies Onni Happonen. Tapahtumia ei kuvata kuitenkaan hänen näkökulmastaan, vaan ne kerrotaan Happosen vaimon Saimin, lapualaismielisen tilallisen Pelkosen ja renkimies Pakarisen suulla. Samanlaista ristivalotustekniikkaa käyttää esimerkiksi Pekka Jaatinen historiallisissa romaaneissaan. Se toimii.


Köyhien puolta pitäneen ja siksi kommunistiksi leimatun Onni Happosen valinta kunnan johtoon ei ole kylän oikeistolaisten isäntien mieleen. Ensimmäiseltä muilutus- ja pieksämisreissulta Happonen selviää pakenemalla, mutta toinen kerta koituu kohtaloksi: hänet ammutaan ja haudataan suohon. 


Kukaan kyläläisistä ei nouse puolustamaan Happosta tai paljasta viranomaisille hänen murhaajaansa. He pelkäävät. Sivullisten puuttumattomuus mahdollistaa tragedian.
     Kurotin auton sisälle, yritin vetää Onnin pois pahasta. Ylioppilas tarttui minua kädestä ja työnsi, mutta kaaduin jälleen sisään. Näin vielä Onnin. Päästä valui veri.
– Täällä ei kommunistin akoilla ole mitään tekemistä!
     Joku veti minut taakse. Ylioppilas paiskasi oven kiinni, sormet jäivät väliin. Jumalauta sitä kipua. Hiukset tulivat silmille ja suuhun, auto lähti. Yritin juosta perään, mutta kaaduin. Kasvot iskeytyivät soraan. Ihmiset juoksivat ohi. Yritin huutaa apua, suusta tuli vain pihinä. Hakkarainen ja Karvinen tulivat nostamaan minut pystyyn.
Jaakonaho tuo voimallisesti esiin lapualaisliikkeen ääripaatoksen ja julmat otteet, joiden kautta ajan aatteiden vastakohtaisuus korostuu. Kolmikymmenluvun maalaiselämää ja arjen askareita vasten peilattuna se tuntuu miltei uskomattomalta. Ei ole hirvittävän kauan ajasta, jolloin Suomessakin saattoi päästä hengestään poliittisen vakaumuksensa tähden. Tästä Onnemme tiellä muistuttaa.

Martti Issakainen on kirjoittanut tapauksesta tietokirjan Happosen kyyditys (2010). Ei vanhene koskaan -rikosdokumenttisarjassa käsiteltiin tapausta vuonna 1997.


Muualla:
Aamun kirja
Hesarin arvostelu
Kaiken voi lukea
Amman lukuhetki

Kommentit

  1. Sinulle on Erjan lukupäiväkirjassa tarjolla tsemppiä ja tunnustuksia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu . Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa.  Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa. Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ot

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To