Siirry pääsisältöön

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä


Otava 2012
350 sivua
 
Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Se käy ilmi myös Asko Jaakonahon (s. 1982) esikoisromaanista, joka matkaa ajassa 1930-luvulle. Kansalaissodan haavat ovat vielä auki ja kansa sen mukaan kahtia. Lapuanliike on vahvimmillaan. Sen radikaaleimmat kannattajat kyydittävät kommunisteiksi tiedettyjä ja ei-toivottuja poliitikkoja Neuvostoliiton rajalle tai suohautaan.

Romaanin keskushenkilö on Heinäveden kunnallislautakunnan esimies Onni Happonen. Tapahtumia ei kuvata kuitenkaan hänen näkökulmastaan, vaan ne kerrotaan Happosen vaimon Saimin, lapualaismielisen tilallisen Pelkosen ja renkimies Pakarisen suulla. Samanlaista ristivalotustekniikkaa käyttää esimerkiksi Pekka Jaatinen historiallisissa romaaneissaan. Se toimii.

Köyhien puolta pitäneen ja siksi kommunistiksi leimatun Onni Happosen valinta kunnan johtoon ei ole kylän oikeistolaisten isäntien mieleen. Ensimmäiseltä muilutus- ja pieksämisreissulta Happonen selviää pakenemalla, mutta toinen kerta koituu kohtaloksi: hänet ammutaan ja haudataan suohon. 

Kukaan kyläläisistä ei nouse puolustamaan Happosta tai paljasta viranomaisille hänen murhaajaansa. He pelkäävät. Sivullisten puuttumattomuus mahdollistaa tragedian.
     Kurotin auton sisälle, yritin vetää Onnin pois pahasta. Ylioppilas tarttui minua kädestä ja työnsi, mutta kaaduin jälleen sisään. Näin vielä Onnin. Päästä valui veri.
– Täällä ei kommunistin akoilla ole mitään tekemistä!
     Joku veti minut taakse. Ylioppilas paiskasi oven kiinni, sormet jäivät väliin. Jumalauta sitä kipua. Hiukset tulivat silmille ja suuhun, auto lähti. Yritin juosta perään, mutta kaaduin. Kasvot iskeytyivät soraan. Ihmiset juoksivat ohi. Yritin huutaa apua, suusta tuli vain pihinä. Hakkarainen ja Karvinen tulivat nostamaan minut pystyyn.
Jaakonaho tuo voimallisesti esiin lapualaisliikkeen ääripaatoksen ja julmat otteet, joiden kautta ajan aatteiden vastakohtaisuus korostuu. Kolmikymmenluvun maalaiselämää ja arjen askareita vasten peilattuna se tuntuu miltei uskomattomalta. Ei ole hirvittävän kauan ajasta, jolloin Suomessakin saattoi päästä hengestään poliittisen vakaumuksensa tähden. Tästä Onnemme tiellä muistuttaa.

Martti Issakainen on kirjoittanut tapauksesta tietokirjan Happosen kyyditys (2010). Ei vanhene koskaan -rikosdokumenttisarjassa käsiteltiin tapausta vuonna 1997.

Muualla:
Aamun kirja
Hesarin arvostelu
Kaiken voi lukea
Amman lukuhetki
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Erja Metsälä15. joulukuuta 2012 klo 12.23

    Sinulle on Erjan lukupäiväkirjassa tarjolla tsemppiä ja tunnustuksia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...
6 kommenttia
Lue lisää