Siirry pääsisältöön

Kati Saurula: Koiruohon kaupunki


Arktinen Banaani 2011

288 sivua


Luin Kati Saurulan keväällä ilmestyneen esikoisromaanin Koiruohon kaupunki jo jokunen kuukausi sitten. Koska neukkuteema on jostain kumman syystä noussut esiin jo parin esittelemäni kirjan kohdalla (Hytti nro 6 ja Harmaata valoa), niin jatketaan Saurulalla.

Uusi uljas Tsernobylin ydinvoimala tarjoaa maallista hyvää ja tulevaisuudenuskoa tuhansille neuvostokansalaisille. Myös Jelena ja Viktor Prokopjev muuttavat ydinfyysikon urasta haaveilevan tyttärensä Nadjan kanssa Pripyatiin, voimalaa varten rakennettuun täydelliseen kaupunkiin.

Epäonnistuneen kokeen seurauksena kaikki kuitenkin luhistuu tunnetuin seurauksin. Ihmiset katselevat soihtuna palavaa ydinreaktoria: "Väki tuijotti haltioituneena liekkejä, jotka nousivat voimalalta. Lapset raivasivat tiensä kaiteelle ja tuijottivat näkyä metallisten pinnojen välistä. - -"

Siinäpä dystopiaa kerrakseen. Prokopjevin perheen tarina ei kuitenkaan lopu Tsernobylin onnettomuuteen. Yli 20 vuotta myöhemmin Nadjalle selviää, mitä hänen vanhemmilleen todella tapahtui. 

Koiruohon kaupunki on nykykirjallisuudelle tyypillisestä genre-epämääräisyydestään huolimatta lupaava alku kirjailijanuralle: vain loppupuolen ydinjätekauppakiemurat tuntuivat tarpeettomilta. Saurula onkin parhaimmillaan yhteiskunnallisena kuvaajana: neukkuarki ja unelmat, yksilö ja yhteiskunta muodostavat Koiruohossa havainnollisia vastapareja. Kolme ja puoli tähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...