Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Rikosromaani


Otava 2012
173 sivua

Petri Tammisen Rikosromaani edustaa genreään jollain tapaa samansukuisesti kuin Matti Mäkelän Rakkausromaani (2006) omaansa. Rikosromaanissa on tietenkin rosvo ja mystinen vyyhti rikoksia, joita henkilökohtaista elämäänsä kipuileva poliisi saa setvittäväkseen.

Tammisella komisario Vehmas ajaa takaa Malmin musertajaa, Hämeenlinnan häpäisijää Hermann Ångströmiä. Ångströmin viljelemä rikollisuuden sarka ei ole mitenkään perinteinen. Lyhyesti ilmaistuna: hän ei tavoittele rikkauksia tai riistä kenenkään henkeä, hän vain aiheuttaa huolta, pettymyksiä ja häpeää, kaikenlaista mielipahaa sydänsuruista aina eksistentiaaliseen alakuloon. Ångström tietää, että pienikin sysäys voi suistaa elämän raiteiltaan:
Tällä kertaa Ångström oli tekeytynyt sairaalan kirjastovirkailijaksi ja jättänyt rutiinileikkauksesta toipuvan opiskelijan pöydälle pari Wittgensteinia ja yhden ajan olemusta tutkivan teoksen. Kaksi päivää myöhemmin opiskelija oli kärrätty nahkahihnoissa psykiatriselle.
Tamminen tunnetaan lakonisesta huumoristaan ja miehisen identiteetin ruodinnasta. Tällä kertaa tuntui, että sinällään hyvinkin oivaltavan kielen ja absurdien sattumusten ylle oli viritetty flegmaattinen tunnelma. Pähkäillään ja suunnitellaan, pohditaan syntyjä syviä, mutta mitään ei oikeastaan tapahdu. Kuten komisario Vehmaskin toteaa:
Ihmisen pää on merkillinen laitos. Sinne mahtuu hyvin isoja asioita. Se on hieno juttu jos suunnittelee satelliittia mutta murehtiessa siitä on pelkkää haittaa.
"Me ollaan vitutukseen taipuvaista porukkaa" tiesi ekoyhteisön johtaja Tammisen edellisessä romaanissa Mitä onni on (2008). Rikosromaaninkin ihmiset vellovat epätoivossaan niin hekumallisesti, että tunne ulottaa lukijaan saakka. Tamminen on kuitenkin ei-parhaimmillaankin lukemisen arvoinen.

Myös Jori on ehtinyt tutustumaan Rikosromaaniin blogissaan Kaiken voi lukea!

Kommentit

  1. Flegmaattinen rikosromaani kuulostaa kieltämättä vähän nihkeältä... silti kiinnostus vähän virisi, ehkä tuon satelliittisitaatin tähden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika saattaa tietenkin olla pikemminkin lukijassa kuin kirjassa. :) Ja Tammisen suhteen on aina kovat odotukset. Kun odottaa paljon, pettyy helpommin.

      Poista
    2. Minun kohdallani ongelma saattoi olla myöskin odotuksissa, luulin luvassa olevan jotain hulvattomampaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...