Kati Närhi: Mustasuon mysteeri

WSOY 2012
132 sivua

Kati Närhen (s. 1973) Saniaislehdon salaisuudet (2010) esitteli pisteliään hauskan orpotyttö Agnesin, jonka vanhemmat ovat kadonneet ja joka asuu isoäitinsä hoivissa Plankton-nimisessä kaupungissa.

Mustasuon mysteeri jatkaa Närhen tyylikkään ironisella linjalla. Miljöönä on tällä kertaa tummanpuhuva sisäoppilaitos, jonka tunnelma on perin salamyhkäinen. Pian Agnes saakin kuulla, että oppilaitoksesta katoaa surullisia tyttöjä. Tyttöjen tyypittelyt ovat kaikessa stereotyyppisyydessään herkullisen osuvia: kaikki muistanevat omilta kouluajoiltaan hikipingot, kovanaamat, hiljaiset tytöt ja hullut eri alalajeineen (poikahullut, ponihullut jne.)

Agnes on oman tiensä kulkija, joka haistatti pitkät ämmien koltuille jo Saniaislehdon salaisuuksissa. Mustasuollakaan hän ei liiemmin perusta oppilaitoksen ulkokultaisista säännöistä, vaan keskittyy salapoliisiharrastukseensa ja kadonneiden tyttöjen arvoitukseen. Tyttöjen katoaminen ratkeaa tavalla, jonka voisi tulkita jopa yhteiskunnalliseksi kannanotoksi: menestyneet ja kauniit priimukset eivät kaipaa taakakseen koulun "mätämunia", "epäsosiaalisia ulisijoita" ja "surkeita häviäjiä".

Johtuneeko kovista odotuksista vai lievähköstä uutuudenviehätyksen väljähtymisestä, mutta aivan Saniaislehdon salaisuuksien tasolle Mustasuon mysteeri ei mielestäni yllä. Angesin kapinallinen asenne ja tummat silmänaluset ovat onneksi kuitenkin entisellään. Ja Närhen yksinkertainen piirrostyyli sopii tämänkin tarinan henkeen.

Vaan mistäpä Kati Närhi näkeekään yöllä unia? Tietenkin sivupersoonansa, kirjastonhoitaja Serafiina Lumpion elämästä. :)
 
Muualla:
Myös Elma Ilona on lukenut Mustasuon mysteerin ja pitänyt siitä.