Siirry pääsisältöön

Lauri Ahtinen: Karjala 90210


WSOY 2012
161 sivua

Oululaisen Lauri Ahtisen (s. 1983) kaikki kolme sarjakuvakokoelmaa noudattavat samaa kaavaa. Tekstipainotteiset kolmen kuvan stripit pyrkivät shokeeraamaan ja huojuttamaan totunnaisia asetelmia. Huumori on satiirista ja mustaa. Ahtisen stripit on tehty paskasta, kusesta, räästä, spermasta, verestä ja pimpin hajusta. Väkivalta ja porno ovat tässä absurdissa todellisuudessa normisettiä.

Ehkä piikikkäimmät heitot saa kotiin, uskontoon ja isänmaahan nojautuva perusjuntti. Ahtisen metodi on kuluneisuudessaan tylsähkö, mutta koska sarjakuvat pilkkaavat kaikkea mahdollista ikään, sukupuoleen tai kulttuuritaustaan katsomatta, on vaikutus aika ajoin toimiva ja saa lukijan pohtimaan omaa arvomaailmaansa ja sen vaikuttimia. 

Harmillisen harvoin kuitenkaan aidosti yllätyin, niin paljon samoilla linjoilla Karjala 90210 kulkee kuin Ahtisen aiemmat teokset Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (2009) ja Viidentoista minuutin yksinäisyys (2010). Parhaimmat naurut irtosivat, kun SS-Arina ryhmän pääjohtaja tervehti bonuskortin omistajia kallioon louhitun Prisman avajaisissa.

Kirjan kannessa lukee Karjala 90210, mutta nimiösivulla Karjala 90120. Kirjastot uskovat näemmä nimiösivua, kustantaja ja kirjakaupat kansisivua.

Lauri Ahtisen kotisivut

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää