Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Kuolema Suursaaressa



Johnny Kniga 2012
192 sivua
Suursaaren maihinnousuyritys syyskuun puolivälissä 1944 oli minulle entuudestaan tuntematon episodi suomalaista sotahistoriaa. Rovaniemeläisen Pekka Jaatisen Kuolema Suursaaressa avaa kaunokirjallisen näkymän tuon syksyn tapahtumiin.

Suomi ja Neuvostoliitto ovat juuri solmineet aselevon. Saksa haluaa miehittää Suursaaren ja näin rajoittaa neuvostolaivaston kulkua Itämerellä. Suomi ei saksalaisten vaatimuksiin suostu, ja 15. syyskuuta 1944 syttyy päivän mittainen taistelu, joka päättyy saksalaisten tappioon. Suomalaiset onnistuvat estämään saksalaisten pyrkimykset Neuvostoliiton ilmavoimien tukemana.

Pekka Jaatinen kuvaa tapahtumia neljästä näkökulmasta. Kaunis Signe työskentelee toimistolottana, Kunitsa on neuvostoliittolainen desantti ja Gustav saksalainen merijalkaväen sotilas, jonka kautta romaaniin on rakennettu myös ajallista ulottuvuutta: osa tapahtumista kuvataan Gustavin muisteluina. Mielenkiintoisin Suursaaren henkilöhahmoista on neuvostolentäjä Oleg, joka käy saksalaisten kimppuun IL-2 Sturmovik -maataistelulentokoneella. (Piti ihan googlata, että miltä ne Ilit näyttävät.)

Näkökulmatekniikka toimii hyvin: se jaksottaa romaanin rakenteen ja ristivalottaa tapahtumien kulkua. Eri näkökulmien käyttö auttaa niin ikään välttämään sotakirjallisuuden kliseet urheista suomalaisista ja petollisista venäläisistä. Näin myös yksilön kokemus nivoutuu osaksi historian tapahtumia. Tarkkojen yksitysikohtien ja taktisten kuvioiden ohella Jaatinen onnistuu kiteyttämään hyvin sen, mikä kaikilla ihmisillä lienee perimmäisenä tavoitteena poikkeusolosuhteissa. Pelon, väsymyksen, turhautumisen ja kaikkien tunteiden taustalla on toive selviytyä, jäädä henkiin: 
Nyökkään. Ylikersantti kohottaa hitaasti päätään ja ponnistaa salamana liikkeelle. Minä en kuole tänään. Minuun ei osu tänään. Ponnistan ja säntään perään. Syöksyn kuin unessa ylikersantin perään ja säntään aukosta alamäkeen. Helpottaa. Olemme jo katveessa ainakin kivääritulelta, mikäli vihollisia ei ole tässä rinteessä. Jalat lipsuvat, sammalta ja turvetta lentää. Minä en kuole vielä tänään. Minuun ei osu tänään. 

Kokonaisuudessaan romaanista näkee, että sen taustatyö on tehty huolella. Täältä voi lukea miten Jaatinen eläytyi neuvostolentäjä Olegin hahmoon harjoittelemalla lentämistä virtuaalisesti.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää