Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Kuolema Suursaaressa



Johnny Kniga 2012
192 sivua
Suursaaren maihinnousuyritys syyskuun puolivälissä 1944 oli minulle entuudestaan tuntematon episodi suomalaista sotahistoriaa. Rovaniemeläisen Pekka Jaatisen Kuolema Suursaaressa avaa kaunokirjallisen näkymän tuon syksyn tapahtumiin.

Suomi ja Neuvostoliitto ovat juuri solmineet aselevon. Saksa haluaa miehittää Suursaaren ja näin rajoittaa neuvostolaivaston kulkua Itämerellä. Suomi ei saksalaisten vaatimuksiin suostu, ja 15. syyskuuta 1944 syttyy päivän mittainen taistelu, joka päättyy saksalaisten tappioon. Suomalaiset onnistuvat estämään saksalaisten pyrkimykset Neuvostoliiton ilmavoimien tukemana.

Pekka Jaatinen kuvaa tapahtumia neljästä näkökulmasta. Kaunis Signe työskentelee toimistolottana, Kunitsa on neuvostoliittolainen desantti ja Gustav saksalainen merijalkaväen sotilas, jonka kautta romaaniin on rakennettu myös ajallista ulottuvuutta: osa tapahtumista kuvataan Gustavin muisteluina. Mielenkiintoisin Suursaaren henkilöhahmoista on neuvostolentäjä Oleg, joka käy saksalaisten kimppuun IL-2 Sturmovik -maataistelulentokoneella. (Piti ihan googlata, että miltä ne Ilit näyttävät.)

Näkökulmatekniikka toimii hyvin: se jaksottaa romaanin rakenteen ja ristivalottaa tapahtumien kulkua. Eri näkökulmien käyttö auttaa niin ikään välttämään sotakirjallisuuden kliseet urheista suomalaisista ja petollisista venäläisistä. Näin myös yksilön kokemus nivoutuu osaksi historian tapahtumia. Tarkkojen yksitysikohtien ja taktisten kuvioiden ohella Jaatinen onnistuu kiteyttämään hyvin sen, mikä kaikilla ihmisillä lienee perimmäisenä tavoitteena poikkeusolosuhteissa. Pelon, väsymyksen, turhautumisen ja kaikkien tunteiden taustalla on toive selviytyä, jäädä henkiin: 
Nyökkään. Ylikersantti kohottaa hitaasti päätään ja ponnistaa salamana liikkeelle. Minä en kuole tänään. Minuun ei osu tänään. Ponnistan ja säntään perään. Syöksyn kuin unessa ylikersantin perään ja säntään aukosta alamäkeen. Helpottaa. Olemme jo katveessa ainakin kivääritulelta, mikäli vihollisia ei ole tässä rinteessä. Jalat lipsuvat, sammalta ja turvetta lentää. Minä en kuole vielä tänään. Minuun ei osu tänään. 

Kokonaisuudessaan romaanista näkee, että sen taustatyö on tehty huolella. Täältä voi lukea miten Jaatinen eläytyi neuvostolentäjä Olegin hahmoon harjoittelemalla lentämistä virtuaalisesti.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää