Siirry pääsisältöön

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu


WSOY 1984
206 sivua

Suuri aalto syntyi kaukana kahden saaren takana. Hän tunnisti paikan heti. Se oli Krunnien taustaa.
     Kohisevan aallon edessä hylje nosti päänsä. Se kysyi kähisevällä äänellä: - Joko Vesterperi lähtee? Täällä jo Laina odottaa.
Joskus kuolleet pyrkivät elävien puolelle ja elävät kuolleiden puolelle. Hyvä ja paha, menneisyys ja nykyhetki sekoittuvat. Näin käy Joni Skiftesvikin esikoisromaanissa Pystyyn haudattu.

Romaanin miljöönä on Perämeren rannikon pieni satamakylä 1960-luvulla. Sen asukkaat sinnittelevät köyhyyden tiukassa otteessa, mutta vielä tiukemmin heitä pitelevät yhteisön valtasuhteet ja nokkimisjärjestys. Hierarkiassa korkeammalle kivunneet nöyryyttävät heikompia. Erityisen lahjakkaiksi ilkeydessään ovat jalostuneet kylän kauppias Jallu sekä työnjohtaja Korpela.

Vesterperin Aaro saa mieluisan ja kauan odotetun vieraan, meriltä palaavan poikansa Bruunon. Bruuno haluaa selvittää menneisyyden tapahtumat ja kuulla äitinsä Lainan kuolemasta. Paljon on salattu ja vaiettu. Rivien välistä, siitä mitä jätetään sanomatta, on kuitenkin havaittavissa että sekä isä että poika ovat lähtemättömissä menneisyyden heidän ylleen langettamista varjoista.

On tapahtunut jotain ikävää, jota hävetään ja jota käytetään hyväksi. Ja joka paljastuu lukijalle pala palalta romaanin edetessä. Oivaltava rakenne luo jännittyneen tunnelman: kuka puhuu totta, kuka valehtelee?

Takaumin kuvataan Aaron ja Lainan elämää ja Bruunon lapsuutta. Laina yrittää pitää perheen leivän syrjässä kiinni tekemällä raskasta työtä laivojen lastaajana. Aaro loukkaa sahalla kätensä, eikä pysty enää muuhun työhön kuin kalasteluun. Laina raataa henkensä kaupalla ja sairastuukin vakavasti raahattuaan pöllejä kovassa pakkasessa. Aaron ja Bruunon hoidettavaksi jäänyt Reksa-vauva menehtyy ripuliin.

Pystyyn haudattu on samalla sekä realistinen että myyttinen kertomus tavallisten ihmisten epätavallisesta elämästä ja valinnoista, joita he ovat joutuneet tekemään. Toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen on vahvimmin läsnä vertauskuvissa:

Hän [Bruuno] sanoi Krisselle, että Aldebaran oli kirkas tähti pohjoisella taivaalla. Vanhat merenkulkijat olivat käyttäneet sitä osviittana etsiessään väylää kotiin jäiden ja pimeyden läpi.
     Hän kertoi vanhasta martinniemeläisestä kalastajasta, joka oli sanonut uskovansa ja tietävänsä, että Aldebaran oli johdattanut itämaan tietäjät Jeesuksen ja Marian luo.

Muualla:
Kirjailijat Oulussa: Joni Skiftesvik
Kirjasampo: Pystyyn haudattu

Kommentit

  1. Oh, tämähä tarttee lukea! Tutustuin juuri viime kuussa Skifetsvikiin novellien muodossa ja miellyin, vaikken mikään novellifani olekaan. Tämä romaani saattaa siis olla vielä enemmän minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Skiftesvikin tuotannosta pitäisi nostaa yksi ylitse muiden, niin minun valintani olisi Pystyyn haudattu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...