Otava 2012
318 sivua
Pirjo Hassinen taitaa ihmissuhdedraaman ja dekkarikerronnan kutomisen samaan tarinaan. Finlandia-ehdokkaana olleessa ja Savonia-palkitussa Populassa vahvin viritys syntyy kuitenkin yhteiskunnallisista aineksista.
Viisikymppinen harrastelijataiteilija Pirjo Vainio ja hänen raamikas naapurinsa Perttu viihtyvät toistensa seurassa kohtaloidensa yhdistäminä. Paljoa ei silti tapahdu, vaikka kahdella yksinäisellä olisi monta tilaisuutta tehdä itseään tykö. Pirjon ja Pertun suhde on voimallisesti potentiaalinen, enemmänkin tunnelmana kuin tekoina läsnä.
Romaanin jännitysjuoni rakentuu työttömäksi jäävän Pertun kytköksistä oikeistopopulistiseen Populaan, jonka ykkösmies Jukka Kalmari, "unesta herättäjä", on omiensa messias: "Kalmarin puhuessa epämääräinen oikeassa olemisen tunne alkoi muokkaantua yhteiseksi selkärangaksi."
Poliittisten kuvioiden vertautuminen tosielämään on ehkä liiankin ilmeistä, mutta se miten Hassinen osoittaa osattomuuden ja tarpeettomuuden tuntemukset ja seuraukset, on havainnollista. Mistä oikeistopopulismi ammentaa voimansa? Kuinka lyhyt on matka hyvistä aikomuksista huonoon lopputulokseen? Mihin suuntaan me olemme kansakuntana matkalla?
Hassisen tyyli luottaa aistien muistiin: tuoksuihin, makuihin ja kosketuksiin. Toiminnantäyteistä loppua kohden vähempikin vyörytys olisi riittänyt. Popula ei ole mielestäni aivan parasta Hassista (tässä olen Minnan kanssa samoilla linjoilla), mutta ajassa se on kiinni pelottavankin vahvasti.
Lieneekö Pirjoa kiehtova mutta löyhkäävä ruumiskukka sitten eräänlainen vertauskuva nykyiselle nettivihan ja yksisilmäisyyden sävyttämälle ilmapiirille?
Sitten se oli siinä. Korkeana kuin suihkulähde, kaakaonruskeana, vapisevan isoksi lerpuksi levittäytyneenä, valtaisa, ainakin metrin mittainen suippo pötkylä keskellään. Haju tuli sisään korvistakin. - - mutta että kukka, joka oli solukoltaan viaton, hämäsi hajulla, joka oli lihan ja kuoleman haju…
Muualla:
Aamun kirja
Huh, hyvä vertaus tuo ruumiskukka-ilmapiiri. Minusta kirja on vaikuttava. Pelottava, tunnelmansa ja ajankuvamaisuutensa vuoksi. Totta, että loppuhuipennuksen olisi voinut tehdä pienemminkin, pointti olisi tullut silti selväksi. (Miksi niitä toimintaleffoissa sanotaankaan, näitä pisteitä joissa tapahtuu paljon ratkaisuja - monesti väkivaltaisia - ennen loppua?) Mutta vaikuttava siis niin, että nosti innon lukea Hassiselta lisääkin, olen lukenut Jouluvaimon tämän lisäksi, mutta siinä se taitaa ollakin.
VastaaPoista