Siirry pääsisältöön

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla


Tammi 2013
420 sivua

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus. Rakkaus myös pettää, valehtelee ja käyttää tilaisuuden hyväkseen – ainakin Annamari Marttisen (s. 1960) kuudennessa romaanissa Mitä ilman ei voi olla.
Kun Iiro lähti Liljan luota, kello ei ollut kymmentäkään. Hän oli pessyt itsensä hätäisesti lavuaarin ääressä. Pukiessaan takkia Iiro oli ottanut kännykän taskustaan ja pyytänyt viereen seisomaan tulleelta Liljalta puhelinnumeron. Hän näppäili sen suoraan puhelimeen, siihen oli tullut kaksi puhelua. Kun hän astui rappukäytävään, painoi oven takanaan hiljaa kiinni ja riensi rappuja alas, hänen olonsa oli puhdas ja kevyt. Oli aikaista mennä kotiin juhlista, hän oli lähes selvä. Rikollinen olo pysyi poissa. Hän tutkaili sitä ihmeissään. Tältä siis tuntuu pettää.
Iiro tapaa balettitanssijatar-Liljan ystävänsä taidenäyttelyssä. Hetken mielijohteesta pari päätyy sänkyyn ja intohimoiseen salasuhteeseen. Iiro, kunnollinen aviomies ja perheenisä, toimii kuin huumattuna, rakkauden ja halunsa ohjailemana. Vietit vievät piittaamatta siitä, mikä olisi moraalisesti oikein tai väärin.

Iiro on tehnyt hetkessä valinnan, joka muuttaa hänen koko elämänsä käsikirjoituksen. Sen vaikutus laajenee myös muihin ihmisiin: hänen tyttäreensä, vaimoonsa Vaulaan ja Liljaan. Vain pieni ohimenevä hetki ja tilaisuus on tehnyt varkaan.

Romaanin kertojina vuorottelevat kolmiodraaman päähenkilöt: Iiro, Vaula ja Lilja. Samoja tapahtumia käydään siis läpi kolmesta eri näkökulmasta. Toisteisuus rytmittää tarinan ja näyttää sen kolme totuutta, joista kaikki ovat yhtä totta, yhtä inhimillisiä.

Lilja on siroudessaan ja hentoudessaan Iiron haaveiden ruumiillistuma, yhtä aikaa suojeltava ja ihailtava, heikko ja vahva. Liljan työ balettitanssijana tuo tarinaan oman sävynsä. Kehon, ilmeiden ja eleiden kautta esitetään myös henkinen todellisuus, jonka Marttinen kuvaa tarkkanäköisesti, pienimpiäkään nyansseja unohtamatta. Rakkaustarinasta kasvaa tiheätunnelmainen jännitysnäytelmä, jonka salaisuudet piilevät ja paljastuvat juuri näissä yksityiskohdissa.

Toisaalla:
Hesarin arvostelu
Kirjasähkökäyrä
Rakkaudesta kirjoihin
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Paula1. huhtikuuta 2013 klo 15.25

    Kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos innostavasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana Märsynaho1. huhtikuuta 2013 klo 17.10

      Ole hyvä! En malttanut olla lukiessani pohtimatta, että miltä tämä näyttäisi elokuvana.

      Poista
  2. Mai Laakso16. huhtikuuta 2013 klo 9.57

    Kirja oli tosi vahva ja ahdistava lukukokemus. Se ei ollut mitään kaunista rakkautta, vaan salailua, peittelyä, valehtelua, tosi raastavaa kaikille kolmelle osapuolelle. Hienoa tekstiä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää