Mikko Porvali: Rautasormus

Atena 2013
236 sivua

Mikä sotahistoriassa ja ylipäätään menneiden aikojen tapahtumissa kiehtoo? Omasta puolestani voisin vastata, että olen kiinnostunut yksilön näkökulmasta ja siitä, miten tavallisen ihmisen elämä nivoutuu osaksi historian pyörteitä.

Mikko Porvali (s. 1980) on koonnut Rautasormukseen kaksitoista tosielämään perustuvaa tarinaa sotavuosilta. Kaikki kertomukset eivät kerro romanttisesta tai onnellisesti päättyneestä rakkaudesta – tai rakkaudesta alkuunkaan. Kokoelman mielestäni mieleenpainuvin kohtaaminen kuvaa vänrikin ja lääkintämiehen ainutlaatuista ystävyyttä ja suorastaan ihmeellistä pelastumista:

     Vihollinen näki yhä ovelle, mutta ampumisestaan huolimatta se ei ollut kyennyt estämään tuvalle rynnänneitä miehiä, jotka pääsivät nurkan taakse näkösuojaan. Ikkunasta kiipesi sisään kolme miestä Arvon joukkueesta ja viimeisenä lääkintämies Myyryläinen. Arvo hymyili Myyryläiselle kalpeaa morfiinin nostattamaa hymyä:

– Meinaatko saada meidät täältä pois?
– Meinaan, usko pois.

Teoksen nimitarina Rautasormus pohjautuu leskeksi jääneen Milkan ja IKL:n aatteeseen vahvasti uskoneen papin, Pentin yhteiseen taipaleeseen sodan varjostamassa Suomessa. Rautasormushan on sormus, jonka sai vastineeksi lahjoittaessaan kultasormuksensa sotaa käyvän isänmaan hyväksi. Se on myös eräänlainen vertauskuva koko kokoelmalle, jonka läpikäyvänä asenteena on korostettu ja kirkasotsainen isänmaallisuus jopa häiritsevyyteen saakka. Onneksi Milka sentään myöntää edesmenneen miehensä sotahulluuden.
 
Sormus näyttäytyy motiivina myös Merin ja Antin suhteessa: vaikka sota ja elämä erottavat rakastavaiset, haluaa Meri tulla haudatuksi Antilta saatu kihlasormus sormessaan. 

Kuten Mikko Porvali kirjansa esipuheessa toteaa, koskettavaan rakkaustarinaan ei tarvita Romeota ja Juliaa. Kiinnostavinta Rautasormuksen tarinoissa on arjen tunteet ja teot, joista osa kantaa halki vuosikymmenten. Lukuneuvojan sanoja lainaten: ”Kun lukee tarinaa äidistä, joka itkee vielä yhdeksänkymmenen vuoden iässä rintamalle kadonnutta poikaansa, ymmärtää, ettei sodassa ole voittajia, vaan pelkkiä häviäjiä.”


Toisaalla:
Lukuneuvoja
Sinisen linnan kirjasto
YLE Uutiset