Siirry pääsisältöön

Tapio Koivukari: Käpykaartilaiset


Johnny Kniga 2013
220 sivua


Jatkosodan alkaessa 1 500 miestä jäi saapumatta asepalvelukseen, kertoo Wikipedia. Käpykaartilaiset on kuvaus tästä sota-ajan lieveilmiöstä. Osa karkureista oli traumatisoitunut talvisodassa ja yksinkertaisesti pelkäsivät sotaa, osalle kysymys oli taas ideologisesta ja poliittisesta valinnasta: sota Neuvostoliittoa vastaan koettiin hyväosaisten ”fasistisyökäreiden” hankkeena, josta työläisten oli parasta pysytellä erossa. ”Kelpaavat työläisetkin suojeluskunnantalolle, kun sotaan täytyy lähteä.”


Lounaissuomalaiseen maalaispitäjään sijoittuvan tarinan keskiössä ovat virkaintoinen nimismies Ruuben Tammivaara ja metsään sotarintaman velvoitteita piiloutuva Einari Takavainio aatetovereineen. Sisällissodan kahtiajako on vielä selvästi näkösällä, ja paikoin mieleen nousee Asko Jaakonahon viime vuonna ilmestynyt romaani Onnemme tiellä, jossa kuvataan Lapuanliikkeen mahtiaikoja.


Sotakarkureiden perheet saavat kantaa miesten tekemästä valinnasta kovan hinnan: vaimojen on selvittävä maatilan raskaista töistä yksin, ansioita ei tule mistään, kyläyhteisö hylkää, virkavalta kovistelee tuon tuostakin. 


Käpykaartilaistenkaan kohtalo ei ole häävi, kun lyhyeksi ”kesäsodaksi" uumoiltu sota pitkittyy ja ruokavarat hupenevat. Keskinäisiltä kahnauksiltakaan ei vältytä. Metsän siimeksessä piilottelu kysyy nokkeluutta ja sitkeyttä – paikoin ollaan jopa kiantomaisissa tunnelmissa:
Mutta koivupa on semmoista, että se palaa vaikka vähän märkänäkin, palaa sihisten ja pienellä liekillä, mutta palaa kumminkin... samanmoista kuin pieneläjän sitkeys, jos ei ole jotain, niin ollaan ilman.
Koivukari ei ota kantaa karkureiden puolesta, ei liioin vastaan. Näin vain tapahtui. Sinällään tylsästä korsussa kykkimisestä ja piilottelusta romaani kertoo vaihtelevasti, jännittävästikin, vaikka lopputulema on toki alusta saakka selvä. 

Aikakauden ja miljöön Koivukari osaa kuvata ihailtavan taidokkaasti, ja Käpykaartilaiset onkin oivallinen esimerkki kaunokirjallisuuden kyvystä tehdä historiasta elävää. Metsä vertautuu johonkin pientä ihmistä suurempaan, se tarjoaa tuen ja turvan "suuressa sylissään", kun olosuhteet äityvät sietämättömiksi.


Toisaalla:
Aamun kirja
Annelin lukuvinkit
Hesari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...