Basam Books 2013
133 sivua
Suom. Leena Rantanen
Kun tuulee lännestä, haisee suunnilleen mädälle kananmunalle. Kun taas tuulee idästä, ilmassa tuntuu ikään kuin rikinhajua, joka tarttuu kurkkuun. Kun tuulee pohjoisesta, mustat savut tulevat suoraan päälle. Ja kun tuuli nousee etelästä, mitä ei onneksi tapahdu usein, haisee aivan paskalta, ei sitä muuksi voi sanoa.
Kuvauksen perusteella voisi luulla, että kyseessä olisi rakas kotikaupunkini Oulu, mutta ei, ei ranskalainen Joël Egloff (s. 1970) ole sentään romaaniaan Suomeen sijoittanut. Eikä pohjoinen pikkukaupunki vedä nuhjuisuudessaan vertoja Egloffin miljöölle, jonka yllä leijuu sankka, eksyttävä saastesumu.
Pienoisromaanin nimetön päähenkilö asuu pahansisuisen isoäitinsä kanssa ydinvoimalan ja vedenpuhdistuslaitoksen kupeessa ja työskentelee teurastamossa. Arki on kurjaa ja yksitoikkoista raatamista kuin kiinalaisella siirtotyöläisellä, ja alati piinaava köyhyys lyö kättä toivottomuuden kanssa. Kumma kyllä, silti Taju kankaalla naurattaa aivan hervottomasti. Päähenkilö ajautuu kauhistuttavan tragikoomisiin tilanteisiin ja romaanin muutkin henkilöt ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan kiehtovia, jopa sympaattisia. Egloffin huumori on mustaa, mutta myös vapauttavaa.
Osin ollaan tukevasti irrallaan konkreettisesta todellisuudesta kuten romaanin nimikin vihjaa: mikä on totta, mikä houretta? Sattumat ja onnettomuudet nyrjäyttävät arjen vielä astetta absurdimmalle tasolle, jossa mikä tahansa hirveys tai ällöttävyys on mahdollista. Silti Tajun dystooppinen maailma vaikuttaa pelottavankin todelta. Näinkö mitättömiä ja lyhytkatseisia mekin olemme pyrkimyksinemme ja haaveinemme?
Suomentaja Leena Rantasen jälkisanat taustoittavat romaania kiinnostavasti. Harmi, ettei Egloffin muita kirjoja ole suomennettu.
Toisaalla:
Kustantajan esittely
Kommentit
Lähetä kommentti