Siirry pääsisältöön

Kirja-alen helmiä


Ostan yleensä kirjoja hyvin harkiten, koska niitä saa kirjastosta. Tämän alennussesongin aikana olen kuitenkin repsahtanut. Tässäpä siis muutamia löytöjäni:


Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu 

Anhavan suomentamien tankarunojen kokoelma kuuluu ehdottomasti kirjahyllyyni. Olen aivan koukussa näihin.

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
Eräs ystäväni on suositellut tätä kirjaa jo hyvän aikaa sitten. 2,80 ei ole paha hinta punnituista ajatuksista.


István Örkény: 100 minuuttinovellia
Unkarilaisklassikko on parhaimmillaan hirtehisen hykerryttävä. Esimerkkinä mainittakoon lyhyt dialogi Voinnistani:


– Päivää
    – Päivää.
    – Kuinka hurisee?
     – Kiitos kysymästä.
     – Miten on terveyden laita?
     – Ei valittamista.
     – Mihin raahaatte tuota köyttä?
     – Mitä ihmeen köyttä? vilkaisen taakseni. – Nehän ovat minun suoleni.

Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo ja muita novelleja
Unkarilaisteema jatkuu novelleissa, jossa etsitään rakkautta – kuten takakansiteksti lupaa – mestarillisen unenomaisen tunnelman sävyttämänä.

Marjane Satrapi: Pistoja
Miehet, rakkaus, seksi ja naisen oikeus hallita elämäänsä. Siinä Satrapin teemat iranilaisnaisten teehetkeen ja muisteluihin, jotka ovat toisinaan traagisia, mutta eivät vailla toivoa. Tätä kirjaa on ilo suositella sarjakuvien ystäville.


Kivi Larmola: Päällystakki
Gogolin klassikkonovelli sarjakuvamuodossa. Lieneekö yhtä lumoava kuin alkuperäinen Akaki Akakijevitšin vastoinkäymisten kuvaus?


Hubert Jr Selby: Päätepysäkki Brooklyn

Tämä puoli vuosisataa sitten ilmestynyt klassikko on vielä lukematta. Paikkaan siis aukon sivistyksestäni.  


Hannu Väisänen: Apupata

Mainioista sattumuksista ja hilpeistä kohtaamisista kertovat kolumnit täydentävät Väisäs-kokoelmani. Tämä oli muuten aleostosteni kallein kirja: 7,90 e.

Kommentit

  1. Lainasin juuri tänään Punaisen härän majatalon. Siinä oli niin hieno kansi ja kuulosti erikoiselta, että oli pakko ottaa mukaan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...