Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Laukaisu


Paasilinna 2014
120 sivua

Kun kirjan aiheena on perhesurma, ei se houkuttele lukemaan. Laukaisu ei tarjoa lupausta onnesta ja mielenrauhasta tai levollista tuokiota fiktion parissa. Mutta jotain muuta se tarjoaa. Lukuelämyksenä se on voimakas ja todentuntuinen: väsymyksen ja ahdistuksen voi tuntea luissaan, samoin aavistuksen siitä miksi kaikki meni kuten meni. 


Romaani kuvaa yhden päivän tapahtumia yhdellä, intensiivisesti etenevällä luvulla. Keskiössä ovat Pauliina, Kerkko ja heidän esikouluikäiset kaksoistyttärensä. Pauliinan ja Kerkon suhde on väljähtynyt jo vuosia sitten, ja he kumpikin ovat masentuneita, kyvyttömiä auttamaan itseään saatikka toisiaan. Kodistakin on tullut haiseva läävä, unelmista syöksykierre, kaiken nielevä musta aukko.

Kertojana toimii Pauliinan vanha luokkakaveri, joka on joutunut sattumalta  osalliseksi tapahtumiin juuri tuona kuvattuna, onnettomana päivänä. Välillä kertoja puhuttelee lukijaa ja tuo tarinan näin lähelle. Kerrotun tarinan oikeutusta ja moraaliakin pohditaan: voiko tällaisesta asiasta ylipäätään kirjoittaa?


Jokainen perhe ei todellakaan ole onneton omalla tavallaan. Vaikka tragedia on yksityinen, on sen syntyperä aina tavalla tai toisella sidoksissa tähän yhteiseen todellisuuteen, jossa me kaikki elämme. Näin minä tulkitsen Laukaisua, jonka murhenäytelmä on kaunokirjallisesti taiten rakennettu. Sekä yksityiskohdissa että kokonaisuutena se todistaa kirjoittajansa vankasta ammattitaidosta. Silti taidan lukea seuraavaksi jotain kepeämpää.

 

Toisaalla:
Eniten minua kiinnostaa tie
Järjellä ja tunteella
Aamun kirja


Kommentit

  1. Luin tämän juuri, ja oli tosiaan voimakas lukuelämys. Hieno kirja, mutta seuraavaksi jotain kevyempää.

    VastaaPoista
  2. Rakenne ja sisältö toimivat Laukaisussa hienosti yhteen, mutta mitään hyvän mielen kirjallisuutta se ei ole.

    VastaaPoista
  3. Jokainen perhe ei ole onneton omalla tavallaan - hyvin sanottu. Tämä kirja toi ansiokkaasti esiin ennusmerkkejä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu . Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa.  Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa. Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ot

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To