Otava 1954
256 sivua
Oululaislähtöinen Matti Hälli (1913–1988) tunnettiin aikoinaan hyvinkin, mutta nykyään häntä ei juurikaan muisteta tai lueta. Etenkin Hällin Hailuotoon sijoittuvat romaanit ovat kestäneet kuitenkin ajan hampaan.
Hälli oli myös mainio esseetä ja pakinaa lähenevän kertoelman taitaja. Eloisat luonnekuvaukset ja lämminhenkinen, huumorin sävyttämä tunnelma kasvaa hänen tarinoissaan yksittäistä sanaa tai kappaletta laajemmaksi mielialaksi.
Nuortenkirjailijana aloittaneen Hällin tuotanto käsittää kaikkiaan liki neljäkymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Humoristin muistikirjassa liikutaan tarkoin määritellystä novellikaaviosta kohti vapaamuotoista proosaa. Timo Tiusanen on verrannut kokoelmaa Tšehovin novelleihin: kerronnan painopiste on usein novellin tunnelmassa, jota sävyttää hilpeyden ohella myös haikeus.
Hällin Oulu-trilogiaa (Valkea kaupunki, Lassinkallio, Kosken kuuluvissa) ennakoivassa novellissa Andersson matkusti pohjoiseen kertoja esittelee kaupunkia ja siihen liittyviä muistojaan. Kosken on korvannut voimalaitos, piparkakku-Ainolan tilalle on rakennettu kivitalo, ja kotimökin ikkunat on laudattu umpeen. Silti kaupungissa on jotain tuttua ja ajatonta, sillä muistojen Oulu on enemmän kuin konkreettinen paikka. Se on mielentila, joka säilyy haalistumattomana läpi vuosien:
Ennen oli koivikkokuja johtanut kasarmilta kaupunkiin päin. Koivut olivat olleet koristeellisesti huurteessa. Nyt? Parvi koululaisia tuli vastaamme kirjat kainaloissaan niinkuin ennenkin. Kylmän ilman läpi olin tuntevinani sen hetken katoamattoman tuoksun, jona ensi vihreys unenkevyenä verhoaa ajan mustuttamat oksat.
Juttujen filosofiset johdannot, joissa lukija vaivihkaa saatellaan merkillisten sattumusten kynnykselle, ovat houkuttelevia. Samoin yksittäiset tuokiokuvat kertovat kirjailijan kyvystä kuvata yksityiskohtia ja niiden kautta kokonaisuuksia. Piippu suupielessä tai hyvinhoidetut lääkärinkädet paljastavat kantajansa sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.
Humoristin muistikirjan, kuten monen muunkin Hällin kirjan, kuvitti taidegraafikko Rolf Sandqvist, jonka tyyli edusti 1950-lukulaista keveyttä, viivan eleganssia.
Sittemmin Hälli kypsytti kerrontansa vielä piirun verran mystisemmäksi. Kokoelmassa Kesäheinä ja Kissankello (1973) runonomaiset katkelmat muodostavat unien, muistojen ja satujen kudoksen. Kesäheinäksi nimetyssä hailuotolaismökissä tavanomainen on yhtä lailla yllättävää kuin haltijat ja menninkäiset. Onnellisuuden takeeksi riittävät linnut ja kukat. Keskeiseksi vertauskuvaksi nousee yllätyksen kukka, kissankello:
Kuljet polkuja ja kummastelet niiden kuivantyhjiä vieriä ja ihmettelet miksei siinä kasva mitään, ja sitten eräänä päivänä kissankellot kilisevät tuulessa ja niistä kuuluu heleä tiu'uääni: tässä me taas olemme.
Toisaalla:
Kirjailijat Oulussa: Matti Hälli
Annelin kirjoissa: Unohdettu Matti Hälli
Kaisu Mikkola: Taiteilijakolonian synty, Matti Hälli ja Suomen St Ives. Kaltio 3/2013
Kiitos tästä tiiviistä Hälli-katsauksesta!
VastaaPoistaOstin viime kesänä kirjaston poistomyynnistä pinon Hällin kirjoja (mm. tuon Oulu-trilogian), mutta en ole lukenut ensimmäistäkään. Juttusi rohkaisi sen verran, että Hällit pysyvät hyllyssä ja ainakin yritän lukeakin jossain vaiheessa. :)
Hällin tyyli on nykylukijalle ehkä hieman verkkaista, mutta kyllä hänen taidokkaasta kielestään ja huumoristaan saa aina jotain irti. Vinkki: älä aloita trilogiaa Valkeasta kaupungista. Se on Oulu-romaaneista pitkäveteisin.
Poista