Siirry pääsisältöön

Matti Hälli: Humoristin muistikirja



Otava 1954
256 sivua


Oululaislähtöinen Matti Hälli (1913–1988) tunnettiin aikoinaan hyvinkin, mutta nykyään häntä ei juurikaan muisteta tai lueta. Etenkin Hällin Hailuotoon sijoittuvat romaanit ovat kestäneet kuitenkin ajan hampaan. 


Hälli oli myös mainio esseetä ja pakinaa lähenevän kertoelman taitaja. Eloisat luonnekuvaukset ja lämminhenkinen, huumorin sävyttämä tunnelma kasvaa hänen tarinoissaan yksittäistä sanaa tai kappaletta laajemmaksi mielialaksi.

Nuortenkirjailijana aloittaneen Hällin tuotanto käsittää kaikkiaan liki neljäkymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Humoristin muistikirjassa liikutaan tarkoin määritellystä novellikaaviosta kohti vapaamuotoista proosaa. Timo Tiusanen on verrannut kokoelmaa Tšehovin novelleihin: kerronnan painopiste on usein novellin tunnelmassa, jota sävyttää hilpeyden ohella myös haikeus. 


Hällin Oulu-trilogiaa (Valkea kaupunki, Lassinkallio, Kosken kuuluvissa) ennakoivassa novellissa Andersson matkusti pohjoiseen kertoja esittelee kaupunkia ja siihen liittyviä muistojaan. Kosken on korvannut voimalaitos, piparkakku-Ainolan tilalle on rakennettu kivitalo, ja kotimökin ikkunat on laudattu umpeen. Silti kaupungissa on jotain tuttua ja ajatonta, sillä muistojen Oulu on enemmän kuin konkreettinen paikka. Se on mielentila, joka säilyy haalistumattomana läpi vuosien:
Ennen oli koivikkokuja johtanut kasarmilta kaupunkiin päin. Koivut olivat olleet koristeellisesti huurteessa. Nyt? Parvi koululaisia tuli vastaamme kirjat kainaloissaan niinkuin ennenkin. Kylmän ilman läpi olin tuntevinani sen hetken katoamattoman tuoksun, jona ensi vihreys unenkevyenä verhoaa ajan mustuttamat oksat.

Juttujen filosofiset johdannot, joissa lukija vaivihkaa saatellaan merkillisten sattumusten kynnykselle, ovat houkuttelevia. Samoin yksittäiset tuokiokuvat kertovat kirjailijan kyvystä kuvata yksityiskohtia ja niiden kautta kokonaisuuksia. Piippu suupielessä tai hyvinhoidetut lääkärinkädet paljastavat kantajansa sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.


Humoristin muistikirjan, kuten monen muunkin Hällin kirjan, kuvitti taidegraafikko Rolf Sandqvist, jonka tyyli edusti 1950-lukulaista keveyttä, viivan eleganssia. 


Sittemmin Hälli kypsytti kerrontansa vielä piirun verran mystisemmäksi. Kokoelmassa Kesäheinä ja Kissankello (1973) runonomaiset katkelmat muodostavat unien, muistojen ja satujen kudoksen. Kesäheinäksi nimetyssä hailuotolaismökissä tavanomainen on yhtä lailla yllättävää kuin haltijat ja menninkäiset. Onnellisuuden takeeksi riittävät linnut ja kukat. Keskeiseksi vertauskuvaksi nousee yllätyksen kukka, kissankello:

Kuljet polkuja ja kummastelet niiden kuivantyhjiä vieriä ja ihmettelet miksei siinä kasva mitään, ja sitten eräänä päivänä kissankellot kilisevät tuulessa ja niistä kuuluu heleä tiu'uääni: tässä me taas olemme.

Toisaalla:
Kirjailijat Oulussa: Matti Hälli
Annelin kirjoissa: Unohdettu Matti Hälli
Kaisu Mikkola: Taiteilijakolonian synty, Matti Hälli ja Suomen St Ives. Kaltio 3/2013

Kommentit

  1. Kiitos tästä tiiviistä Hälli-katsauksesta!
    Ostin viime kesänä kirjaston poistomyynnistä pinon Hällin kirjoja (mm. tuon Oulu-trilogian), mutta en ole lukenut ensimmäistäkään. Juttusi rohkaisi sen verran, että Hällit pysyvät hyllyssä ja ainakin yritän lukeakin jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hällin tyyli on nykylukijalle ehkä hieman verkkaista, mutta kyllä hänen taidokkaasta kielestään ja huumoristaan saa aina jotain irti. Vinkki: älä aloita trilogiaa Valkeasta kaupungista. Se on Oulu-romaaneista pitkäveteisin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama