Siirry pääsisältöön

Matti Hälli: Humoristin muistikirja



Otava 1954
256 sivua


Oululaislähtöinen Matti Hälli (1913–1988) tunnettiin aikoinaan hyvinkin, mutta nykyään häntä ei juurikaan muisteta tai lueta. Etenkin Hällin Hailuotoon sijoittuvat romaanit ovat kestäneet kuitenkin ajan hampaan. 


Hälli oli myös mainio esseetä ja pakinaa lähenevän kertoelman taitaja. Eloisat luonnekuvaukset ja lämminhenkinen, huumorin sävyttämä tunnelma kasvaa hänen tarinoissaan yksittäistä sanaa tai kappaletta laajemmaksi mielialaksi.

Nuortenkirjailijana aloittaneen Hällin tuotanto käsittää kaikkiaan liki neljäkymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Humoristin muistikirjassa liikutaan tarkoin määritellystä novellikaaviosta kohti vapaamuotoista proosaa. Timo Tiusanen on verrannut kokoelmaa Tšehovin novelleihin: kerronnan painopiste on usein novellin tunnelmassa, jota sävyttää hilpeyden ohella myös haikeus. 


Hällin Oulu-trilogiaa (Valkea kaupunki, Lassinkallio, Kosken kuuluvissa) ennakoivassa novellissa Andersson matkusti pohjoiseen kertoja esittelee kaupunkia ja siihen liittyviä muistojaan. Kosken on korvannut voimalaitos, piparkakku-Ainolan tilalle on rakennettu kivitalo, ja kotimökin ikkunat on laudattu umpeen. Silti kaupungissa on jotain tuttua ja ajatonta, sillä muistojen Oulu on enemmän kuin konkreettinen paikka. Se on mielentila, joka säilyy haalistumattomana läpi vuosien:
Ennen oli koivikkokuja johtanut kasarmilta kaupunkiin päin. Koivut olivat olleet koristeellisesti huurteessa. Nyt? Parvi koululaisia tuli vastaamme kirjat kainaloissaan niinkuin ennenkin. Kylmän ilman läpi olin tuntevinani sen hetken katoamattoman tuoksun, jona ensi vihreys unenkevyenä verhoaa ajan mustuttamat oksat.

Juttujen filosofiset johdannot, joissa lukija vaivihkaa saatellaan merkillisten sattumusten kynnykselle, ovat houkuttelevia. Samoin yksittäiset tuokiokuvat kertovat kirjailijan kyvystä kuvata yksityiskohtia ja niiden kautta kokonaisuuksia. Piippu suupielessä tai hyvinhoidetut lääkärinkädet paljastavat kantajansa sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.


Humoristin muistikirjan, kuten monen muunkin Hällin kirjan, kuvitti taidegraafikko Rolf Sandqvist, jonka tyyli edusti 1950-lukulaista keveyttä, viivan eleganssia. 


Sittemmin Hälli kypsytti kerrontansa vielä piirun verran mystisemmäksi. Kokoelmassa Kesäheinä ja Kissankello (1973) runonomaiset katkelmat muodostavat unien, muistojen ja satujen kudoksen. Kesäheinäksi nimetyssä hailuotolaismökissä tavanomainen on yhtä lailla yllättävää kuin haltijat ja menninkäiset. Onnellisuuden takeeksi riittävät linnut ja kukat. Keskeiseksi vertauskuvaksi nousee yllätyksen kukka, kissankello:

Kuljet polkuja ja kummastelet niiden kuivantyhjiä vieriä ja ihmettelet miksei siinä kasva mitään, ja sitten eräänä päivänä kissankellot kilisevät tuulessa ja niistä kuuluu heleä tiu'uääni: tässä me taas olemme.

Toisaalla:
Kirjailijat Oulussa: Matti Hälli
Annelin kirjoissa: Unohdettu Matti Hälli
Kaisu Mikkola: Taiteilijakolonian synty, Matti Hälli ja Suomen St Ives. Kaltio 3/2013

Kommentit

  1. Kiitos tästä tiiviistä Hälli-katsauksesta!
    Ostin viime kesänä kirjaston poistomyynnistä pinon Hällin kirjoja (mm. tuon Oulu-trilogian), mutta en ole lukenut ensimmäistäkään. Juttusi rohkaisi sen verran, että Hällit pysyvät hyllyssä ja ainakin yritän lukeakin jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hällin tyyli on nykylukijalle ehkä hieman verkkaista, mutta kyllä hänen taidokkaasta kielestään ja huumoristaan saa aina jotain irti. Vinkki: älä aloita trilogiaa Valkeasta kaupungista. Se on Oulu-romaaneista pitkäveteisin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...