Siirry pääsisältöön

Essi Kummu: Lasteni tarina


 

Tammi 2014
194 sivua


Jos minä laulan sinulle, sidon itseni sinuun kultanyörein, kultaköysin, kannan sinua itsessäni näkymättömin hopealangoin, sinä kysyt enkö muka jo kanna, veljesi tuolla tavalla tuolla, ihan päätöntä menoa, en minä tällaista valinnut.

Onni on perhe, lapset, yhteinen koti. Kaksosvauvat kietovat pulleanpehmoiset kätensä äidin kaulaan ja äiti rakastaa heitä koko sydämestään, antaumuksella.

Tai sitten lapset syntyvät aivan liian paljon ennen aikojaan ja äidin sylin sijasta he makaavatkin keskolassa letkujen ja laitteiden ympäröimänä. Lääketieteestä, lääkäreistä ja hoitajista tuleekin heidän vanhempiaan. Äidin ja lasten väliin kasvaa röykkiöittäin kaikkea ylimääräistä: hoitotoimenpiteitä, hätäkasteita, elvytyksiä. Hengityskone määrää elämän rytmin. Ja kuolema on koko ajan lähellä, kädenmitan päässä.


Lapset onneksi selviävät, mutta minäkertoja-äidin pitäisi osata olla nyt onnellinen ja rakastava vanhempi. Mutkaton ja rento, vaikka mielessä pyörii toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä. Osaanko minä? Pystynkö minä? Jaksanko? Kykenenkö rakastamaan lapsiani pelotta, uskallanko luottaa, että elämä kantaa?


Äitiystarinan ohella Kummu luotaa myös sukunsa taustoihin ja sen puhumattomuuden perinteeseen. Sodassa traumatisoituneet miehet ovat valaneet mykkyyden vaimoihinsa ja lapsiinsa ja he puolestaan siirtävät sen jälkipolville. Kummun näkökulma historiaan on reflektiivinen, syvälliseen ymmärrykseen pyrkivä.


Olen lukenut nyt perätysten kaksi oululaiskirjailijan omaelämäkerrallista uutuusromaania. Siinä missä Joni Skiftesvik jättää Valkoisessa Toyotassaan sisimmät ajatuksensa perkaamatta, on Essi Kummu kaikessa avoin. Tällainen rehellisyys on hätkähdyttävää ja se herättää myös lukijan tunteet ja aistit. 


Kummu kirjoittaa jälleen kerran todella taitaen ja kauniisti. Hänellä on suorastaan maaginen kyky rytmittää teksti eläväksi ja koskettavaksi.


Toisaalla:
Kodin kuvalehti: Essi Kummu: Äiti joka menee metsään
Tuhansia sivuja
Kirjavinkit

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa upealta kirjalta. Kävin heti arvioisi luettuani kirjaston sivuilla varaamassa. Itse olen synnyttänyt kolme keskoslasta, joten tunnelmissakin voi löytyä tuttua.

    Sodan tarumatisoimat miehet on aihe, josta ehkä aletaan kirjoittaa kunnolla vasta nyt. Hyvä, että nyt.

    VastaaPoista
  2. Upea, koskettava teos! Ja oli kiva myös löytää blogisi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...