Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Sauna Paradis


Otava 2014
253 sivua


Kirjailija Anne Horni muokkaa onnellisen lapsuutensa fiktiivisiksi tarinoiksi. Vieraillessaan vanhan kotikaupunkinsa kirjastossa, hänen puheilleen hakeutuu mies, joka haluaa ratkaista isänsä kohtaloon liittyvän arvoituksen. Annen avulla hän voisi liittää mielensä ja muistojensa palapeliin myös puuttuvat palaset.


Annen työn alla oleva romaani, josta muodostuu Sauna Paradisin sisäiskertomus, on pahasti kesken, eikä häntä siksikään kiinnosta syventyä Lauri Kovasen elämänvaiheisiin. Kuin huomaamattaan hän kuitenkin uppoutuu niihin. Laurin ja Annen lapsuus on osittain yhteistä: he ovat asuneet lapsina saman kadun varrella. Annen kirjoittamasta Tuhlaajatytöstä, lapsuudesta 60-luvulla ja nykyhetkestä muodostuu romaanin kolmiyhteys ja kudelma, jonka silmukat punoutuvat toisiinsa.

Romaanin keskeisenä topoksena on Annen isän omistama julkinen sauna, Sauna Paradis, joka on jo sinällään merkki menneisyydestä: julkisia saunojahan ei juurikaan enää ole. Se tarjoaa Annelle aitiopaikan seurata kotikaupunkinsa elämää ja ihmisiä riisuttuina julkisista rooleistaan. Saunassa on vahva ruumiillisuuden tuntu ja Hassinen virittää aistien ja kehon tuntemukset taitavan todentuntuisesti.


Äkkiä hän muisti.
Kuva istuvasta nelikymppisestä miehestä sakeutui, ja hän muisti itseään nuoremman pojan kaivamassa tummanharmaiden, raskaiden miestenhousujen taskuja. Housuissa roikkui vyö, joka oli kärjestään käpristynyt ja liukas kuin iskevän kalkkarokäärmeen pää. Poika norkoili käytävässä miesten pukuhuoneen oven ulkopuolella yllään vain black horse -alushousut, mutta se ei pöyristyttänyt vaan haju, joka miestenhousuista kohoili. Pojan alahuuli oli kuin heleä kirsikka, hölmistyneesti lerpallaan.

Saunasta Anne muistaa myös Laurin kaivelemassa alkoholisoituneen isänsä housujen taskuja. Lauri viettää unohtamansa lapsuuden eräänlaisena ulkopuolisena, sivustaseuraajana, jollaisena hän pääsee sattumalta myös Annen elämään kytkeytyvän salaisuuden jäljille. Menneisyydestä avautuu kuitenkin pelkkää jännitysdraamaa laajempi kokonaisuus: muistojen, salaisuuksien ja mielikuvituksen kuvaelma, jonka varassa nykyisyys lepää.
 


Toisaalla:
Savon Sanomat
Menneisyys kätkee salaisuuden | Sydänliiton verkkolehti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama