Siirry pääsisältöön

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti


WSOY 2015
327 sivua
Piha on yhtä savista velliä. Hän hoipertelee eteenpäin Jaskan käsipuolessa. Korot tarttuvat maahan kuin imukupit. Mokkakengät menevät pilalle. Mistä saisi kumisaappaat. Miltä täällä näyttää kesällä. Tuleeko kesä?

Esikoisteoksessaan Kadonnut ranta (2012) Tiina Laitila Kälvemark kirjoitti juuriltaan irronneista ihmisistä, joita menneisyys pitää kuitenkin tiukasti otteessaan. Sama teema jatkuu Karkulahdessa: Venäläinen (tai oikeammin inkeriläinen) Vera tulee Karkulahden taloon vaimoksi ja saa kaupan päälle myös miehensä äkeän äidin. Karkulahti on kuvaus paitsi peräkammarin pojan ja tuontivaimon avioliitosta, niin myös ikiaikainen kertomus miniän ja anopin suhteesta. Jaskan äiti Elisabet nousee toiseksi päähenkilöksi Veran rinnalle. Hänellä on omat salaisuutensa, kuten myös monella muulla romaanin henkilöllä.

Tarinassa ei ole yhtä selkeää käännekohtaa, vaan niitä on useita eri ajoissa ja paikoissa. On valintoja, tekoja, kai silkkaa sattumaakin. 

Kirjan tunnelma on verkkainen ja viipyilevä kuin halla lakeuksien yllä, mutta tarina ei jää kertaakaan junnaamaan paikoilleen. Vera tottuu ränsistyneeseen maaseutuelämään, vaikka sopeutuminen ei totta vie ole helppoa. "Ei se haittaa että akka akalta näyttää. Sanoppa  Jaska, palijoko sinun piti tästä tatjaanasta maksaa?", kysyy naapurin isäntä ensitapaamisella.

Elisabet sulaa hiljalleen miniälleen, vaikka ei sitä päällepäin näytäkään. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Ihmissuhteiden monimutkainen vyyhti jäi minulle kuitenkin  osin avautumatta: esimerkiksi Jaskan Ruotsiin lähtenyt sisko Anneli jää jotenkin ilmaan leijuvaksi hahmoksi, ehkä tarkoituksellakin. Kaikki tuntuvat olevan näkymättömin langoin toisissaan kiinni ja yksi liikahdus saa aikaan muutoksen toisaalla.

Ihmisiinsä Laitila Kälvemark on jättänyt reilusti rosoisuutta, ristiriitaisuuttakin. Heissä on myös sellaista syvyyttä, jonka taitava, kerronnan rytmit ja vivahteet hallitseva kirjailija osaa luoda. Nimettömäksi jätetty Velipuoli on tyypillinen vammaisen hahmo: hän lyyhkäsee nurkissa ja osallistuu talon töihin, mutta ei ole aivan täysivaltainen yhteisön jäsen. Olisiko hän voinut saada itselleen aivan oikean oman elämän tai  ottaa itselleen vaimon Venäjältä?


Toisaalla:
Aamun kirja
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
Lukuneuvoja
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää