Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen.
Viime kesänä hellelukemat ylittyivät ainoastaan Tanskassa ja kaakkoisimmassa Skånessa, missä elohopea nousi muutamana päivänä 25 asteen tuntumaan.
Lähes viiteenkymmeneen pohjoiseen kuntaan ei ole tullut ollenkaan termistä kesää. Pitkä kevät liukui suoraan pitkäksi syksyksi.
Helsingissä kesä alkoi juhannusviikolla, Tukholmassa vain muutamaa päivää aikaisemmin.
Luulajan korkeudella kesä kesti vain kolmisen viikkoa, eikä aurinko paistanut sinä aikana kuin muutaman päivän.
Sitä odottaa aina jotakin. Seuraavaa viikonloppua, lomaa, kesää, lämpöä, aurinkoa. Enemmän, paremmin, korkeammalle. Mikään ei koskaan ole riittävästi, ei ainakaan kuvankauniille Susannelle, joka haluaa olla aina paras ja kontrolloida kaikkea. Susannen mies, ruotsinsuomalainen Markus on kyllästynyt perheen kiiltokuvaelämään, mutta Susanne ei huomaa sitä tai ylipäätään mitään mikä olisi ristiriidassa hänen päänsisäisten suunnitelmiensa kanssa.
Mutta koska todellisuudessa on aina säröjä, Susanne tahtoo aloittaa kaiken alusta, puhtaalta pöydältä. Uusi lapsi korjaisi elämän. Susanne on tilannut vauvan Intiasta kertomatta sitä kenellekään. Padma on yksi tuhansista köyhistä intialaisnaisista, jotka toimivat sijaissynnyttäjinä maksua vastaan. Padman kautta miljööt ristivalottuvat: Ilmastonmuutoksen kourissakin Pohjoismaat ovat kliinisen vähäeleisiä verrattuna vastakohtia, hajuja ja kaikkea mahdollista ryöppyävään Intiaan.
Toisen romaanin keskiössä olevan perheen muodostavat tv-meteorologi Peter ja hänen vaimonsa Rosa, joka on menestynyt kampaaja. Oikutteleva sää on syössyt Peterin ammatilliseen kriisiin. Ihmiset eivät enää luota ennusteisiin ja meteorologeista on tullut Ruotsin vihatuin ammattiryhmä heti poliitikkojen ja toimittajien jälkeen. Ilmastonmuutos on Seitsemännessä keväässä sekä konkreettinen että vertauskuvallinen – säätä ei voi ennustaa, elämää ehkä vielä vähemmän.
Vahvimmaksi henkilöhahmoksi nousee Susannen ja Markuksen tytär Matilda, joka älykkyydellään ja osaavuudellaan edustaa toivoa ja tulevaisuutta. Samoin kuin Tiina Laitila Kälvemarkin aiemmissa teoksissa on Seitsemännen kevään ihmisillä on kullakin salaisuutensa, ja heidän elämänsä leikkautuvat toisiinsa muodostaen monisyisen kuvion, jossa yhden langan nykäisyllä saattaa olla odottamattomia seurauksia. Romaani näyttää vain välähdyksiä, mutta näiden hetkien perusteella lukija pystyy rakentamaan mielessään riittävän tarkan kokonaiskuvan.
Tiina Laitila Kälvemarkilla on todentuntuinen näkökulma sekä yksilöihin että heidän yhteisöihinsä. Se on vapaa teennäisyydestä ja turhasta konstailusta. Seitsemäs kevät on kiehtova ja merkityksellisen romaani, ehdottomasti yksi tämän kirjavuoden parhaista. (Näin uskallan väittää, vaikka syksyn kirjasatoon on vielä aikaa.)
WSOY 2017
179 sivua
Toisaalla:
Sisuradio: Tiina Laitila Kälvemarkin uutuus Seitsemäs kevät nostaa pintaan kärsimättömyyden ja toteutumattomat unelmat
Olen samaa mieltä kanssasi, tämä oli yksi tämän vuoden parhaista kotimaisista kirjoista.
VastaaPoista