Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Luvattu



Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu. Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa. 

Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa.


Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ottanut toinen mies ja toiselle naiselle naitu. ”Olen kuin kahden miehen oma. Toisen oikeasti, toisen paljaassa kuvitelmassa.”


Paljoa ei rakkaudessa kuitenkaan tapahdu: katseita vaihdetaan ja jalat osuvat pöydän alla yhteen:

Miten voi kaikki tunto pudota jalkavarteen, polven sivuun, kun sinun jalkasi osuu minuun iltasella kesken ruuan. Sinä istut minua lähinnä, syödään, puhutaan pellavista ja aivan vahingossa sinä osut jalkoinesi sivuun ja minuun. En tee mitään. Oliko se vahinko, siirrätkö sen sivuun? Minä en tee mitään, en liikahdakaan. En vedä jalkaani pois, annan sen olla niillä sijoillaan, syön.

Ehkä juuri vähäeleisyytensä vuoksi tunteiden veto onkin niin mystinen ja vahva? Myös Köngäksen intensiivinen ja draamallinen kerrontatekniikka tuo tapahtumat hyvin lähelle.
 

Antti palaa työmaaltaan. Kuuliaistansseissa ryypätään, mutta Antin pää ei enää sen koomin tokene. Joku on hänet myrkyttänyt, mutta kuka, se jää arvoitukseksi. Maijaa epäillään, etenkin kun hän haluaa perua häät. Kyläyhteisö ei hänen valintaansa hyväksy. Kaikki ovet suljetaan, eikä Maijalle edes puhuta. 

Arkielämän kuvauksessaan Köngäs kirjoittaa naisten historiaa. Päivät täyttyvät raskaista askareista – heinätöistä, pellavankäsittelystä, karjan hoitamisesta, ruumiinpesusta – mutta mieli on vieläkin raskaampi, vaan ei kuitenkaan aivan sysimusta. Maatalon työt noudattavat vuodenkiertoa, ja syksyn kuulaus tuo mukanaan myös uuden alun mahdollisuuden. Maija ei ole luovuttaja, eikä mikään aivan tavallinen tallaaja (kuten eivät Köngäksen naiset koskaan). Sivullisuudestaan huolimatta hän löytää sisäisen vahvuutensa ja oman tiensä. Näin tapahtuu myös Köngäksen seuraavassa, Raaheen sijoittuvassa romaanissa Vieras mies (2002), joka sekin kertoo persoonallisen ja mieleenpainuvan rakkaustarinan. 



Otava 2000
188 sivua



Toisaalla:
Kirja vieköön! 
P. S. Rakastan kirjoja 
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia

Kommentit

  1. Oi ja voi! <3 Rakastan Heidi Köngästä ja Luvattu on ihan parhautta häneltä!

    VastaaPoista
  2. Luvattu on yksi niitä kirjoja, joihin usein viittaan, Luvatun Maija, joka hankki uudet kengät ja lähti.

    Tuo siteeraamasi kohta on niin kaunis, kuin proosarunoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin