Siirry pääsisältöön

Tuomas Vimma: Raksa

Gummerus 2011
437 sivua

Veijariromaanin perimmäinen tarkoitus on arvostella aikansa yhteiskunnallisia epäkohtia. Tuomas Vimma (s. 1979) on valinnut neljännen romaaninsa aiheeksi rakennusalan ja sen lukuisat varjopuolet: veronkierron, asiakkaiden röyhkeän vedätyksen, halpatyövoiman ihmiskauppaa hipovat piirteet, rakentamisen ja remontoinnin tökerön huonon laadun. Eikä Vimma tyydy vain vihjaamaan mädännäisyyksistä – ne tehdään lukijalle täysin selviksi heti ensi sivuilta lähtien.

Raksan päähenkilö Sami on insinööriopintonsa kesken jättänyt kolmikymppinen nahjus, joka pääsee ystävänsä suosittelemana projektipäälliköksi Hyperborea-nimiseen remonttifirmaan. Hyvämaineisen firman puikoissa häärää tarmokas nuori nainen, omistajan tytär Danika Stenhammar. Danikan reippaus tarttuu Samiinkin, joka aikuistuu romaanin edetessä huomattavasti. Työpäivät venyvät, eikä kaljoitteluun kavereiden kanssa löydy enää aikaa kuten ennen.

Vimmaa on verrattu Juoppohullun päiväkirjoista tunnettuun Juha Vuoriseen, eikä aiheetta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja kerronta on jouhevan yksinkertaista. Kovin syvällistä läpileikkausta ei tällä menetelmällä saada aikaan, eikä lukijalle jätetä paljonkaan itse hoksattavaa. Raksa kulkee kuitenkin hyvällä imulla eteenpäin, eikä monitasoisuutta tule juonenkäänteiden pyörteissä juuri kaivanneeksikaan. Ehkä nykyajan työläisromaani osuu parhaiten maaliinsa tällaisena – Jussi Kaskisen luonnehdintaa lainaten – ”isojen poikien satuna”, koskettaahan rakentaminen asumisen kautta meidän kaikkien arkea.

Vetävästä tarinankerronnasta ja verotarkastaja Hillerin karikatyyrisen osuvasta henkilöhahmosta annan kolme tähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke