Siirry pääsisältöön

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


WSOY 2012
130 sivua
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun vaikka kuinka hitaasti ja säästellen yritin lukea, niin liian pian loppui Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Oli niin mukavaa seurata vanhan jäärän edesottamuksia ja ajatuksenkulkuja tällä kertaa gastronomisesta näkökulmasta.
Sanoin opettelevani ruuanlaiton emäntäni keittokirjasta ja kuukauden kuluttua tänne saa tulla kuka tahansa sosiaaliministeri, kyttä taikka pakkohuostaanottaja katsomaan selviänkö vai nuhjaannunko.
Vaimo makaa sairaalan vuodeosastolla, ja niin on Mielensäpahoittajan opeteltava ruoanlaitto. Ensimmäisenä opeteltavien ruokalajien listalla on ruskea kastike, joka muodostaa perunan ohella Mielensäpahoittajan ruokavalion perustan. ”Karpoamista” hän ei tietenkään ymmärrä ja mielensä siitä pahoittaa, kun pekonia, pihviä, munia ja voita hamstrataan kuin Huovis-Veikon kirjasessa. ”Eilen oli voi syntiä, nyt se loppuu kaupasta kuin pitkät kalsongit joulusesonkina, koska onkin muotia.”

Ruoanlaiton lomassa Mielensäpahoittaja pohdiskelee nykyajan elämänmenoa ja ilmiöitä tuttuun ennen-oli-kaikki-paremmin -tyyliinsä, jos kohta aavistuksen lientyneenä. Osansa saavat niin maapallon toiselta puolelta rahdatut ruoka-ainekset kuin pikaruoka- ja kertakäyttökulttuurikin. Ja vaikka kaikki outo ja uusi onkin epäilyttävää, ei Mielensäpahoittaja ole rasisti tai umpimielinen. Siinä lienee hänen viisautensa salaisuus.

Usein ajatus karkaa käsittelemään muuta kuin syömistä ja ruokaa, mikä elävöittää kerrontaa ja tuo siihen ulottuvuuksia. Ajatuksen poljento on kuitenkin ennallaan ja hyvä niin, sillä miksipä kerran toimivaksi koettua pitäisikään mennä muuttamaan.

Vaan miksi pitää kirjoittaa ruskeakastike yhteen? Kyllä en ymmärrä.

Kommentit

  1. En ymmärtänyt minäkään miksi ruskeakastike eikä ruskea kastike. Pöh. Jäi ensimmäiselle osalle kakkoseksi, mutta ihana kirja kuitenkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...