Siirry pääsisältöön

Jenny Kangasvuo: Sudenveri


Teos 2012
313 sivua
 
Oululaisen Jenny Kangasvuon (s. 1975) esikoisromaani Sudenveri on ehdottomasti kirjasyksyn parhaimmistoa. Sen omaääninen ja monitasoinen kerronta sopii myös kaltaisilleni lukijoille, jotka eivät yleensä fantasiagenreä harrasta.

Sudenveri on kolmen naisen tarina. Taiteilija-Varga haluaisi unohtaa menneisyytensä, mutta on kuitenkin siitä lähtemättömissä. Vargan rakastettu Marraskuu on huolissaan paitsi Vargasta, niin myös heidän suhteestaan, koska Varga on etäinen ja välttelevä. Vargalla ja hänen äidillään Martalla onkin kannettavanaan suuri salaisuus: he ovat ihmissusia, vironsusia.
Sapenmakuinen pahanolontunne täytti kurkkuni, kun ajattelinkin sitä, että paljastuisin. Susihahmoni oli pakopaikkani, minun mahdollisuuteni olla oma itseni ja unohtaa kaikki ahdistus, enkä halunnut siihen mitään tahraa.
Suurimman osan ajastaan Varga ja Martta viettävät ihmisinä, mutta tahtoessaan he pystyvät muuttumaan susiksi, viettien ja vaistojen varassa eläviksi laumansa jäseniksi. Erilaisuus, identiteetin rakentaminen ja muutoksen hyväksyminen ovatkin Sudenveren kantavia teemoja. Elävimmillään sen kerronta on nojautuessaan ikiaikaisiin myytteihin, naiseuteen ja luontoon:
Mummu seisoo haudalla hetken. Ajattelen, kuinka minä ja mummu olemme kuin puunrungot, vartalo maan päällä mutta juuret syvällä maan sisässä, risteillen ja lomittuen. Jonakin päivänä on lasteni ja lastenlasteni vuoro seisoa maan pinnalla ja minun olla juurina heille.

 Muualla:
Hesarin arvostelu
Vinttikamarissa
Kirjaston Kummitus

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Unknown24. syyskuuta 2012 klo 21.36

    Oih, kuulostaapa aivan ihanalta... lukulistallani se jo olikin, mutta nyt kiilasi kärkisijoja hätyyttämään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää