Siirry pääsisältöön

Jenny Kangasvuo: Sudenveri


Teos 2012
313 sivua
 

Oululaisen Jenny Kangasvuon (s. 1975) esikoisromaani Sudenveri on ehdottomasti kirjasyksyn parhaimmistoa. Sen omaääninen ja monitasoinen kerronta sopii myös kaltaisilleni lukijoille, jotka eivät yleensä fantasiagenreä harrasta.

Sudenveri on kolmen naisen tarina. Taiteilija-Varga haluaisi unohtaa menneisyytensä, mutta on kuitenkin siitä lähtemättömissä. Vargan rakastettu Marraskuu on huolissaan paitsi Vargasta, niin myös heidän suhteestaan, koska Varga on etäinen ja välttelevä. Vargalla ja hänen äidillään Martalla onkin kannettavanaan suuri salaisuus: he ovat ihmissusia, vironsusia.

Sapenmakuinen pahanolontunne täytti kurkkuni, kun ajattelinkin sitä, että paljastuisin. Susihahmoni oli pakopaikkani, minun mahdollisuuteni olla oma itseni ja unohtaa kaikki ahdistus, enkä halunnut siihen mitään tahraa.
Suurimman osan ajastaan Varga ja Martta viettävät ihmisinä, mutta tahtoessaan he pystyvät muuttumaan susiksi, viettien ja vaistojen varassa eläviksi laumansa jäseniksi. Erilaisuus, identiteetin rakentaminen ja muutoksen hyväksyminen ovatkin Sudenveren kantavia teemoja. Elävimmillään sen kerronta on nojautuessaan ikiaikaisiin myytteihin, naiseuteen ja luontoon:
Mummu seisoo haudalla hetken. Ajattelen, kuinka minä ja mummu olemme kuin puunrungot, vartalo maan päällä mutta juuret syvällä maan sisässä, risteillen ja lomittuen. Jonakin päivänä on lasteni ja lastenlasteni vuoro seisoa maan pinnalla ja minun olla juurina heille.

Muualla:
Hesarin arvostelu
Vinttikamarissa
Kirjaston Kummitus

Kommentit

  1. Oih, kuulostaapa aivan ihanalta... lukulistallani se jo olikin, mutta nyt kiilasi kärkisijoja hätyyttämään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama