Siirry pääsisältöön

Jarmo Stoor: Jeesuksen saappaanjälki


Nispero 2012
107 sivua
”Oletteko palestiinalainen?” tivasi sotilas hiljaisuuteen kyllästyneenä.
”Olen Jeesus Nasaretilainen ja olen tulossa Nasaretista.”
”Kuka on isänne?”
”Olen Jumalan poika.”
”Häh?”
Jeesuksen elämä on ollut monen kirjailijan aiheena ja inspiroijana. Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin Jeesus lienee jo klassikko. Philip Pullmanin Rehti mies Jeesus ja kieromieli Kristus leikittelee ajatuksella, josko Maria olisikin synnyttänyt kaksoset ja Jeesuksen veli olisi kirjoittanut ylös kaikki hänen opetuksensa? Jukka Pakkasen romaanissa Muuan Jeesus mies nimeltä Salvatore Della Santa muistuttaa Uuden testamentin evankeliumien Jeesusta.

Oululaisen Jarmo Stoorin (s. 1966) kertomuksissa Jeesus ilmestyy jouluaattona maapallon eri kolkille: Jerusalemiin, Afganistaniin, Berliiniin, Amerikkaan, Ouluun. Vastaanotto on epäuskoinen ja tyly. Jeesuksen päälle syljetään, häntä pilkataan ja kidutetaan. Monesti hänet tapetaan. Oulussa Jeesus tyrmätään paradoksaalisesti uskonnolla:
”En ole Jehovan todistaja.”
”Oli mikä hyvänsä. Se on kuule niin, että täällä määrää Lars Leevi ja sillä hyvä. - - ”
”Lars Leevi?”
”Lestadiolaisuuden kantaisä. Täällä kuule eletään herran nuhteessa. Lisäännytään ja täytetään maa.”
Stoorin Jeesus on kaavussaan, pitkissä kutreissaan ja sandaaleissaan tunnistettavissa länsimaisesta kuvastosta. Näin kirjan mukaan siksi, että ihmiset tunnistaisivat hänen ja pystyisivät vastaanottamaan hänen sanomansa: eläkää sovussa, rakastakaa toisianne. Nämä teemat kertautuvat joka tarinassa. Eläimet ja lapset tuntuvat olevan Jeesuksen sanomalle otollisinta maaperää.

Vaikka kertomusten kieliasu olisi kaivannut paikka paikoin lievää hienosäätöä, on Jeesuksen saappaanjälki mielenkiintoinen ja mietityttävä ajatusleikki. Jos Jeesus oikeasti tulisi, olisinko valmis?
Muualla:
Otteita romaanista Youtubessa
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Unknown31. lokakuuta 2012 klo 0.04

    Pullmanin ajatusleikki oli pettymys, Saatana jne. jäi kesken. Tämä kuulostaa lupaavammalta, laitanpa korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana Märsynaho31. lokakuuta 2012 klo 7.42

      Itse asiassa multakin on jäänyt Saatana kesken, ihan viimeisille sivuille. :) Mutta Jeesus-jaksosta tykkäsin.

      Poista
  2. Unknown1. marraskuuta 2012 klo 10.04

    Muistelisin joskus Jerusalemiin sijoittuvan novellin lukeneeni, jossa oli kovin sama idea - vaikkei ehkä suurimpiin suosikkeihin lukeudu, niin jäi ainakin mieleen ja pisti pohtimaan. Pitänee siis tutustua tähänkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke
Lähetä kommentti
Lue lisää