Siirry pääsisältöön

Veikko Huovinen: Lentsu

  
Otava 1978
191 sivua
Se tuli mistä tuli.
    Kuka niitä vahtii, virukset ja basillit. Ne ovat niin pieniäkin ja liukkaita. Niiden sukukunta on laaja ja väkirikas. Aukeaapa joskus jossain ihmisturpa levälleen (ja niitähän aukeaa), joko haukotellakseen tai puhua pälpätelläkseen, niin sieltä nielurisojen, kitarisojen ja poskipussien pimennoista lähtee ilmoille myrskypilvenä näkymättömiä pienolentoja. Ja juttelijan tai haukottelijan tai aivastelijan vastapeluri saa ottaa vastaan mitä annetaan.
Veikko Huovinen (1927–2009) tunnetaan satiireistaan ja metsäläisfilosofi Konsta Pylkkäsen sinisistä ajatuksista. Lentsussa (1978) – josta tehtiin myös suosittu tv-sarja – ollaan vahvasti kiinni 1970-luvun menossa ja ilmiöissä.

Lentsun juoni seuraa päällisin puolin Kainuun korvessa ärhäköityneen flunssaviruksen etenemistä pienviljelijästä opettajaan, opettajasta pankinjohtajaan ja pankinjohtajasta yhä uusien ihmisten kiusaksi. Kerronnan pääpaino on kuitenkin ihmisten mietteissä ja mielipiteissä – koskivatpa ne sitten kansantaloutta, ulkopolitiikkaa tai aborttioikeutta.


Useimmilta pohdinnoilta aika on vetänyt maton alta. Vaan yksi on ja pysyy: piskuisen Suomen ja suuren Venäjän suhde. Lentsussa kuvattu Konditionaalikonferenssikin sopii nykypäivään. Sen täydellinen nimi paljastaa kokouksen todelliset kasvot: Intentionaalinen Siitä Kuinka Rauhan Ja Liennytyksen Nimissä Hurskastelemalla Asevarustelun Kehitystä Kiihdytetään, Maailmansotaa Valmistellaan Ja Asekauppaa Käydään. Niin aina.


Satiiri iskee kahtaalle: yhtäältä se huvittaa, toisaalta kritisoi. En jaksanut innostua Lentsun poliittisista kommentoinneista, jotka venähtivät paikka paikoin turhan pitkiksi. (Huovisen lyhyissä erikoisissa ei ole tätä vaaraa!) 


Eniten viehätyin originelleista henkilöhahmoista ja yksittäisistä välähdyksistä, tuokiokuvista, kuten Kake Kurkkumaan neljästätoista aivastuksesta tai viruksen sujahduksesta pankkiirin punaiseen pottunokkaan. Pienet yksityiskohdat paljastavat henkilöhahmojen sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.

Muualla:
Sallan lukupäiväkirja
Kirjasampo

Kommentit

  1. Olen lukenut Lentsun joskus 14-vuotiaana ja muistan siitä lähinnä sen että pidin. Voisi siis olla santsauksen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että olisin pitänyt enemmän. Se telkkarisarja olis jännä nähdä.

      Poista
  2. Mulla on pyörinyt yöpöydällä Huovisen Rasvamaksa ja ainakin alku on niin tyrmäävää kannibalismia, etten vielä tiedä miten tulkita. Saa nähdä onko aika syönyt sitäkin teosta.

    VastaaPoista
  3. Se telkkarisarja oli mahtava :D Pitäisi testata kirjanakin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin