Siirry pääsisältöön

Veikko Huovinen: Lentsu

  
Otava 1978
191 sivua
Se tuli mistä tuli.
    Kuka niitä vahtii, virukset ja basillit. Ne ovat niin pieniäkin ja liukkaita. Niiden sukukunta on laaja ja väkirikas. Aukeaapa joskus jossain ihmisturpa levälleen (ja niitähän aukeaa), joko haukotellakseen tai puhua pälpätelläkseen, niin sieltä nielurisojen, kitarisojen ja poskipussien pimennoista lähtee ilmoille myrskypilvenä näkymättömiä pienolentoja. Ja juttelijan tai haukottelijan tai aivastelijan vastapeluri saa ottaa vastaan mitä annetaan.
Veikko Huovinen (1927–2009) tunnetaan satiireistaan ja metsäläisfilosofi Konsta Pylkkäsen sinisistä ajatuksista. Lentsussa (1978) – josta tehtiin myös suosittu tv-sarja – ollaan vahvasti kiinni 1970-luvun menossa ja ilmiöissä.

Lentsun juoni seuraa päällisin puolin Kainuun korvessa ärhäköityneen flunssaviruksen etenemistä pienviljelijästä opettajaan, opettajasta pankinjohtajaan ja pankinjohtajasta yhä uusien ihmisten kiusaksi. Kerronnan pääpaino on kuitenkin ihmisten mietteissä ja mielipiteissä – koskivatpa ne sitten kansantaloutta, ulkopolitiikkaa tai aborttioikeutta.


Useimmilta pohdinnoilta aika on vetänyt maton alta. Vaan yksi on ja pysyy: piskuisen Suomen ja suuren Venäjän suhde. Lentsussa kuvattu Konditionaalikonferenssikin sopii nykypäivään. Sen täydellinen nimi paljastaa kokouksen todelliset kasvot: Intentionaalinen Siitä Kuinka Rauhan Ja Liennytyksen Nimissä Hurskastelemalla Asevarustelun Kehitystä Kiihdytetään, Maailmansotaa Valmistellaan Ja Asekauppaa Käydään. Niin aina.


Satiiri iskee kahtaalle: yhtäältä se huvittaa, toisaalta kritisoi. En jaksanut innostua Lentsun poliittisista kommentoinneista, jotka venähtivät paikka paikoin turhan pitkiksi. (Huovisen lyhyissä erikoisissa ei ole tätä vaaraa!) 


Eniten viehätyin originelleista henkilöhahmoista ja yksittäisistä välähdyksistä, tuokiokuvista, kuten Kake Kurkkumaan neljästätoista aivastuksesta tai viruksen sujahduksesta pankkiirin punaiseen pottunokkaan. Pienet yksityiskohdat paljastavat henkilöhahmojen sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.

Muualla:
Sallan lukupäiväkirja
Kirjasampo

Kommentit

  1. Olen lukenut Lentsun joskus 14-vuotiaana ja muistan siitä lähinnä sen että pidin. Voisi siis olla santsauksen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että olisin pitänyt enemmän. Se telkkarisarja olis jännä nähdä.

      Poista
  2. Mulla on pyörinyt yöpöydällä Huovisen Rasvamaksa ja ainakin alku on niin tyrmäävää kannibalismia, etten vielä tiedä miten tulkita. Saa nähdä onko aika syönyt sitäkin teosta.

    VastaaPoista
  3. Se telkkarisarja oli mahtava :D Pitäisi testata kirjanakin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...