Siirry pääsisältöön

Laura Save: Paljain jaloin


WSOY 2013
380 sivua
Syöpä on saanut minulta paljon. Jalan, terveyden, juoksemisen hurman. Se on vienyt ystävän, lapsuuteni unelman ja haavoittanut vakavasti elämäni rakkautta. Silti minulla on oikeus toivoon. Oikeus yrittää vielä kerran ja uskoa taistooni.
     Laitan kämmeneni kylkiluiden kummuille ja hengitän syvään.
Nuorella lääketieteen opiskelijalla on koko elämä edessä. Opinnot, työura, parisuhde, pieni lapsi. Yksi puhelu pyyhkäisee kuitenkin kaiken mukanaan: Lauran kipeässä polvessa ei olekaan kierukkavammaa, vaan osteosarkooma, luusyöpä.

Paljain jaloin kertoo Lauran tarinan hänen omalla äänellään. Osin muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva kerronta ei pyri jäljittelemään perinteisen romaanin rakennetta, ja kustantaja luonnehtiikin teosta dokumenttiromaaniksi. Puhekielisyys ja päiväkirjamaisuus kääntyvät autenttisuudeksi: näin rosoista elämä voi todellakin olla. Viimeistelemätöntä, ristiriitaista, keskeneräistä.

Rankat syöpähoidot koettelevat sekä mieltä että kehoa. Laura käy sytostaatti- ja sädehoidoissa, häneltä leikataan kasvain ja hänen jalkansa amputoidaan. Kärsimys ei jalosta, vaan nostaa esiin primitiiviset perustarpeet. 


Sentimentaalisiin latteuksiin kirjassa ei sorruta kertaakaan, enemmänkin korostuu asioiden tärkeysjärjestys: mikä on olennaista, mikä epäolennaista. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Tässä mielessä Paljain jaloin muistuttaa Jenny Downhamin hienoa nuortenromaania Ennen kuin kuolen (2010), joka kertoo leukemiaa sairastavasta Tessasta.

Paljain jaloin muistuttaa elämän rajallisuudesta niin konkreettisesti, etten suosittele sitä kovin herkille lukijoille. Laura Save (1983–2012) menehtyi ennen kun sai tietää kirjansa julkaisusta.

Muualla:
Aamulehti
Hesari

Kommentit

  1. Minuunkin tämä teki suuren vaikutuksen. En juuri lue "misery litiä" (tuo Downham olisi kyllä hyllyssä), mutta niin kliseistä kuin se onkin, tämän luettuani muistin olla taas hyvin onnellinen siitä, että minä ja läheiseni olemme terveitä.

    Aluksi minua häiritsi tekstin toimittamattomuus, mutta ymmärrän ratkaisun. Oli jännä, miten tekstin tyyli ja sävy muuttuivat loppua kohti. Mukaan astui tietty rauha ja seesteisyys, vaikka kirjoittaja korosti moneen otteeseen, ettei hänen kokemansa häntä millään tavalla jalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura on ollut varmaan jo aika huonossa kunnossa, kun teksti on lähetetty kustantajalle. Sekin voi olla syynä toimittamattomuuteen.

      Paljain jaloin muistuttaa monin tavoin elämän rajallisuudesta. Siltikään se ei ollut mielestäni lainkaan ahdistava.

      Poista
  2. Minua tämä kirja samaan aikaan kiinnostaa ja pelottaa. Tuo rakenne ja aitous kyllä kallistavat vaakaa lukemisen kannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua myös pelotti, enkä ollut laisinkaan varma pystynkö lukemaan kirjaa loppuun saakka. Pystyin kuitenkin.

      Poista
  3. Saven kirja kiinnostaa minua, mutta samalla se pelottaa. Tällaisille kirjoille olen liian herkkä ja siksi luulen, että luen Paljain jaloin -teoksesta kirja-arvioiden välityksellä ja seuraan kirjaa koskevia keskusteluja. Tärkeä, koskettava kirja jopa kaltaiselleni, joka ei sitä lue.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisiin puhujiin: kiinnostaa ja pelottaa. Kiinnostus taitaa voittaa, kunhan kerkiän saada näitä tämänhetkisiä lukupinoja pienemmiksi.

    VastaaPoista
  5. Kolmatta kertaa syöpää sairastavana pelotti ensin lukea tätä, mutta ei se ollut pelottava ollenkaan. Lukekaa ihmeessä!

    VastaaPoista
  6. Minusta kirjaa tai sen aiheuttamia tunteita ei tarvitse pelätä. Ainakin minulle kirja on lohdullinen ylistys elämälle. T. Saven leski

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu . Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa.  Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa. Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ot

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To