Siirry pääsisältöön

Jarmo Stoor: Sieluhäkki


Into 2013
240 sivua

Illalla rakentaisin Kaverin kanssa veneen ja purjehtisimme SunMaid-maahan hakemaan rusinoita. Niitä oli paketti keittiön kaapissa, mutta rusinoita ei saanut ottaa, koska isä tarvitsi ne simapulloihin. Isoisä sanoi kerran että rusinoita kasvoi meren takana. Sinne purjehtisimme heti illan pimetessä.
Tarmo asuu pienessä lappilaisessa kylässä, Hehtaarin tontilla. Iso rajakivi erottaa kodin kylän vaaroista ja houkutuksista. Seurana Tarmolla on Saku-koira ja sodassa kaatunut Kaveri, joka neuvoo ja lohduttaa silloinkin, kun äiti on kadonnut omiin maailmoihinsa ja isä juo. Kaveri on myös oivallinen vastus rumaa Yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyydellä on karvaton pitkä häntä ja silmät, jotka eivät koskaan räpsy kiinni.
 

Lomittain Tarmon kertomuksen kanssa seurataan myös hänen äitinsä tarinaa. Lapsena lestadiolaisen maallikkosaarnaajan raiskaamaksi joutunut Sohvi sinnittelee elämässä miten kuten, lapsuutensa traumatisoimana. Poikaansa hän yrittää suojella jokseenkin kaikelta siinä kuitenkaan onnistumatta. Rajakivikään ei ole voittamaton, ja Tarmon reviiri laajenee vuosi vuodelta.

Tarmo pakenee kodin ahdistavaa ilmapiiriä mielikuvitusmaailmaansa, ja romaanin selkeimmäksi teemaksi nouseekin mielen ja mielikuvituksen voima: miten se auttaa ja suojelee kovia kokenutta lasta. Sohvia auttaa unohtaminen, Tarmoa värikkäät kuvitelmat. Mitä pitemmälle tarina etenee, sen vaikuttavammaksi sen vetovoima käy. Toinen todellisuus on alati läsnä maahisten, etiäisten ja muiden Lapin tarinaperinteen ilmentymien muodossa. Myös luonto ja murre paikantavat kerronnan pohjoiseen. 


Ahdistavaa tunnelmaa lieventävät myös arjen tragikoomiset sattumukset ja omintakeiset henkilöhahmot. Välillä itkin, välillä nauroin Sieluhäkkiä lukiessani. Paikka paikoin nousi mieleen Mikael Niemen Vittulajänkä ja sen maagisen realistinen tarinointi.


Sieluhäkki perustuu kirjan takakannen kertoman mukaan tositapahtumiin. Näin se on jälleen yksi osoitus siitä, miten kirjoittaminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden elämiä. Arkiset hetket ja muistojen välähdykset nostavat esiin jotain tärkeää ja merkittävää: miksi äidin mieli on rikki, miksi isä juo. Sieluhäkin kaunokirjallinen ote on kuitenkin niin omaääninen ja ansiokas, että pelkän terapiakirjallisuuden karsinaan se ei mahdu.

Jarmo Stoor (s. 1966) on oululainen kirjailija, kustantaja, kirjakauppias ja Tähtitornin kahvilanpitäjä. Sieluhäkki on hänen seitsemäs teoksensa.

Toisaalla:
Voiman arvostelu
Kustantajan esittely

Kommentit

  1. Minulla tämä odottaa lukemista hyllyssä, kiinnostuksella odotan kirjaa. Ja aina kun lukee toisten arvioita, niin vielä enemmän kirja alkaa hyllyssä houkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sieluhäkillä on aika laaja skaala: kasvukertomuksen lisäksi se sisältää hauskoja anekdootteja ja tapahtumakulkuja, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...