Gummerus 2013
306 sivua
Kun menin ulos, näin, että kuutamo valaisi Joenjoen kuin sininen aurinko olisi paistanut kaiken maamme yllä. Maat, jotka vielä hetki sitten olivat punaisen, keltaisen ja sinipunaisen ruskan vallassa, lepäsivät nyt sinisen hohteen alla. Eikä mikään kasvanut, vaan luonto odotti kesää lumipeitteen alla; sitä, että kaamos katoaisi.
Joenjoen laulu kertoo kolme tarinaa kolmessa eri ajassa: oikeastaan se koostuu siis kolmesta pienoisromaanista. Ensimmäisessä kertomuksessa eletään 1500-lukua: saamelaistyttö Soruia pelastaa pahoin haavoittuneen pirkkalaisen, Kaukomielen. Soruia rakastuu ja päättää ottaa miehen puolisokseen silläkin uhalla, että hänen perheensä ei sitä hyväksyisi.
Toisen kertomuksen päähenkilönä on itse Lars Levi Laestadius, joka mittelöi viinapirua ja sen kurjistavaa vaikutusta vastaan. Myös Kautokeinon kapina, johon Laestadiusta pidetään osasyyllisenä, painaa mieltä. Laestadiuskin on äitinsä puolelta saamelainen ja tuntee saamelaisen tarinaperinteen staalot ja maanalisen maailman väen. Näitä tarinoita hän kertoo ranskalaisille luonnontieteilijöille, jotka matkaavat syksyllä 1838 Muonionniskaan ja Haaparantaan. Juoppoudessa ranskalaiset pärjäävät Laestadiuksen mukaan lappilaisillekin.
Lieneekö Laestadiuksen mainitsema Pajalan rahvaan paras timpuri Sammol Uddas sukua viimeisen kertomuksen Sami Uddasille? Sami pakenee kaidalta tieltä livennyttä kulkuaan kotikonnuilleen Inariin. Siellä hän tapaa inarinsaamen puolesta kiihkeästi taistelevan Ingan, joka on Samille lupaus uudesta alusta.
Joenjoen laulun henkilöhahmoja yhdistää paitsi saamelaisuus, niin myös ulkopuolisuus ja kahden maailman välillä tasapainoilu: Laestadiuskin on mukana kaivamassa saamelaisten hautoja. Soruia edustaa moninkertaista toiseutta: naista, saamelaisuutta, pohjoisuutta.
Luonto toimii Joenjoen laulussa eräänlaisena mittapuuna ihmiselle. Se tarjoaa niin ikään vertauskuvat ja miljöön, joka huokuu pohjoisen estetiikkaa jotain tietoisuuden ja ajan ylittävää. Lapin tietäjän sanoista on tulkittavissa jopa enteellisyyttä: ”Leuto talvi tuo mukanaan kurjuutta ja kuolemaa, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.”
Toisaalla:
Kirjakaapin avain
Keskisuomalainen
Pohjolan Sanomat
Alasalmen uutukainen pitäisi minunkin lukea, mutta kun Alasalmen vanhempia kirjojakin on vielä lukematta... En tiennytkään, että kirjassa on staaloista! Ne kiinnostavat kiitos Stefan Spjutin Staalo-romaanin.
VastaaPoistaAion pian lukea kirjan, ilahduin jo kun huomasin, että kirjassa mainitaan Pajala. En ole sieltä kotoisin, mutta Suomen puolelta hyvin läheltä. :)
VastaaPoistaAlasalmen tuotanto on hieman epätasainen. Tämä on eittämättä sieltä paremmasta päästä.
VastaaPoistaHyvin erilainen Alasalmi minulle, sillä huomasin lukeneeni vain hänen 90-luvun ja 2000-luvun alun tuotantoaan. Hieno kirja minusta, sillä sai omatunnonkin kolkuttamaan taas.
VastaaPoista