Siirry pääsisältöön

Piia Kaikkonen: Rakkaat lapset


Nordbooks 2013
200 sivua

Pitkäveteisyys on kirjan synneistä pahimpia, eikä siitä voi ainakaan ylikiiminkiläisen Piia Kaikkosen (s. 1974) toista dekkaria syyttää: Rakkaat lapset vyöryttää toinen toistaan hurjempia juonenkäänteitä napakassa paketissa ja aikamoisella intensiteetillä. Uskottavuus saattaa tosin tällaisessa menossa kärsiä ja ehkä moinen vauhdikkuus sopisikin paremmin pulp-henkiseen tuotokseen.


Rakkaissa lapsissa  pysytellään muutoin tukevasti reaalimaailmassa ja sen päähenkilö Hessu Laine on kovin puhtoinen poika, jos kohta hankkiikin kertaalleen hyvän laitamyötäisen ja sen jälkitautina tutisuttavan kohmelon.


Äidin sairastuminen saa Hessun palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Ouluun. Siellä hän hoksaa paikallislehdestä jutun kadonneesta serkuntyttärestään ja eipä aikaakaan kun käy jo ilmi, että jäljettömiin häipyneitä teinityttöjä onkin useita. Tämä hämmästyttävästi googlaamalla selvitetty seikka lienee jäänyt poliisilta huomaamatta (sic!).
 

Toiminnan lomassa tarjoillaan eroottispainotteista romantiikkaa ja ihmissuhdekuvioita, jotka jäävät kokonaisuudessa kuitenkin taustalle, ikään kuin jännitysjuonen rekvisiitaksi. Vaan on Hessu Laine sen verran toimelias miekkonen, että kun hän oli edellisessä romaanissa (Kuoleman varjo, 2012) lääkefirman leivissä ja nyt toimittaja, niin tarjoaisin seuraavaksi kirjastonhoitajan pestiä. Sen verran näppärästi häneltä tiedonhaku luonnistui.

Kirjan kansi on muuten oivaltava ja houkuttava. Sen on suunnitellut kirjailijan taiteilijapuoliso Sampo Kaikkonen.


Toisaalla:
Kirsin kirjanurkka
Kirjavinkit

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama