Siirry pääsisältöön

Piia Kaikkonen: Rakkaat lapset


Nordbooks 2013
200 sivua

Pitkäveteisyys on kirjan synneistä pahimpia, eikä siitä voi ainakaan ylikiiminkiläisen Piia Kaikkosen (s. 1974) toista dekkaria syyttää: Rakkaat lapset vyöryttää toinen toistaan hurjempia juonenkäänteitä napakassa paketissa ja aikamoisella intensiteetillä. Uskottavuus saattaa tosin tällaisessa menossa kärsiä ja ehkä moinen vauhdikkuus sopisikin paremmin pulp-henkiseen tuotokseen.


Rakkaissa lapsissa  pysytellään muutoin tukevasti reaalimaailmassa ja sen päähenkilö Hessu Laine on kovin puhtoinen poika, jos kohta hankkiikin kertaalleen hyvän laitamyötäisen ja sen jälkitautina tutisuttavan kohmelon.


Äidin sairastuminen saa Hessun palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Ouluun. Siellä hän hoksaa paikallislehdestä jutun kadonneesta serkuntyttärestään ja eipä aikaakaan kun käy jo ilmi, että jäljettömiin häipyneitä teinityttöjä onkin useita. Tämä hämmästyttävästi googlaamalla selvitetty seikka lienee jäänyt poliisilta huomaamatta (sic!).
 

Toiminnan lomassa tarjoillaan eroottispainotteista romantiikkaa ja ihmissuhdekuvioita, jotka jäävät kokonaisuudessa kuitenkin taustalle, ikään kuin jännitysjuonen rekvisiitaksi. Vaan on Hessu Laine sen verran toimelias miekkonen, että kun hän oli edellisessä romaanissa (Kuoleman varjo, 2012) lääkefirman leivissä ja nyt toimittaja, niin tarjoaisin seuraavaksi kirjastonhoitajan pestiä. Sen verran näppärästi häneltä tiedonhaku luonnistui.

Kirjan kansi on muuten oivaltava ja houkuttava. Sen on suunnitellut kirjailijan taiteilijapuoliso Sampo Kaikkonen.


Toisaalla:
Kirsin kirjanurkka
Kirjavinkit

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke