Siirry pääsisältöön

Viena Korhonen: Viimeiset muuttolinnut


WSOY 1938
265 sivua

Sotkamolainen kansakoulunopettaja Viena Maria Jolma, kirjailijanimeltään Viena Korhonen (1905–1992) kirjoitti 1930- ja 1940-luvulla neljä romaania. Viimeiset muuttolinnut on hänen esikoisromaaninsa. Sen päähenkilönä on Tornionlaaksossa poikansa kanssa asuva nuori leski, Maria, joka rakastuu etelästä tulleeseen taidemaalariin.

Tämä kylä oli laakson komeimpia laajoine viljavainioineen ja maalattuine taloineen. Korkeat vaarat, joilla oli aina salaperäinen, kiehtova vuodenaikaisilmeensä, ympäröivät sitä joka puolelta. Puita ei näkynyt muualla kuin kylän laidassa, josta alkoi metsä, laajat selkoset, nevat pitkospuineen, suuri, äänetön erämaa täynnä hiljaista mietiskelyä. Joen toisella puolen näkyi Ruotsin ranta. Sinnepäin oli tämänpuoleisilla paitsi tiettyjä salaisia ja julkisia kauppasuhteitaan myös sukulaisyhteyttä. Eikä Laestadiuksen virittämä uskonyhteyskään ollut sammunut. Samat saarnamiehet kulkivat tuntoja herätellen molemmin puolin jokivartta.

Maria edustaa pohjoisen vahvoja ja itsenäisiä naisia, joka uskaltavat koetella myös yhteisönsä normeja. Hän ei olekaan kotoisin pohjoisesta, vaan on ”tulvaveden tuoma”, eikä ole edes lestadiolaisessa uskossa. Hän ansaitsee elantonsa emännöimällä tukkikämpillä ja tekemällä milloin mitäkin askaretta.

Ihmiskuvaukseltaan Muuttolinnut on sentimentaalinen ja romanttinen. Sekä Marian että taiteilija-Vilpun sisäistä, aistimuksellista kokemusmaailmaa kuvataan painotetusti ja usein luontokuvausten siivittäminä: ”Siellä täällä loisti valkoinen hillankukka. Ne katsoivat häntä ymmärtäväisesti, niinkuin metsäkin, joka huojui ympärillä.” Muuttolintujen pohjoinen todellisuus muodostaakin mielenkiintoisen vertailukohdan suhteessa aikalaiskirjallisuuteen, esimerkiksi Mika Waltarin urbaaneihin maisemiin tai K. M. Walleniuksen pelottavaan, miltei voittamattomaan erämaahan.

Pohjoinen miljöö myötäilee henkilöhahmojen tunne-elämää ja on myös vahvasti vertauskuvallinen. Metsä ei olekaan enää pelkkä metsä, eikä Marian poimima maariankämmekkä pelkkä kukka. Se kasvaa merkiksi toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta, jota karu pohjoinen ei kyennyt tarjoamaan.

Mika Waltari muuten voitti sen kyseisen Werner Söderström Oy:n pienoisromaanikilpailun, josta lunastettiin myös Muuttolinnut


Toisaalla:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...