Siirry pääsisältöön

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja



"Tämä on tarina minun hukkumisestani." Homepäiväkirja perustuu kirjailijan omaan elämään, mutta sen sävy on myötäsukaisempi ja paljon henkilökohtaisempi kuin Ahtisen kolmessa aiemmassa teoksessa.

Oman kodin ostaminen on keskiluokkaisen onnen huipentuma, jonka Ahtinenkin haluaa perheelleen suoda. Hän ostaa vaimonsa kanssa Oulun Puolivälikankaalta vain pientä pintaremonttia kaipaavan omakotitalon, joka osoittautuu kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan sisällä täysin asumiskelvottomaksi homeluukuksi. Lapset sairastuvat, vauvan räkä muuttuu keltaiseksi. Haave ulkosaunan puulattiaan maalatuista lootuskukista ei olisi voinut karumpaan todellisuuteen törmätä. Lootuskukasta kasvaa näin hyväuskoisen hipsterin vertauskuva.


Homepäiväkirja on vahvasti tunnustuksellinen kertomus epäonnistumisesta miehenä, miehisenä Puuilo-äijänä. Vaikka minäkertoja kuinka yrittää ja nikkaroi, ylittää mukavuusalueensa ja tekee kaikkensa ollakseen perheensä tuki ja turva, hänen pyrkimyksensä vajoavat tyhjyyteen. Unelma kodista on rakennettu valheelle ja petokselle, joilta mikään ei tunnu tavallista ihmistä suojelevan. Tästä saisi pateettisiakin asetelmia, mutta Ahtinen ironisoi ja etäännyttää juuri sopivalla skaalalla. Välillä naurattaa ja itkettää yhtä aikaa.



Ahtinen on luopunut kolmen kuvan stripeistään ja hyvä niin. Ilmeille, liikkeille, kollaaseille ja kuvakulmille on koko sivun kattauksessa enemmän tilaa ja siten myös tehoa. Asettelu tuo mieleen toisen oululaisen sarjakuvataiteilijan, Ville Rannan teokset, joissa niin ikään käydään läpi oman elämän karikkoja. Mutta siinä missä Ranta vääntää suhteellisen tavallisesta elämästä päkistettyä tuskaa, on Ahtinen tässä mielestäni parhaassa kirjassaan ihan todellisten ongelmien äärellä.

En voinut olla lukiessani ihmettelemättä, miten tällaista voi päästä tapahtumaan? Eikö edes alkeellista oikeudenmukaisuutta ole olemassa? Homepäiväkirja vastaa sen minkä monet meistä tietävätkin: Ei ole. En siltikään voi olla toivomatta petolliselle asuntokauppiaalle vittumaista loppuelämää.







 
Like 2015
96 sivua
 

 
 

Toisaalla:
Kvaak.fi
Keskisuomalainen
Forum24

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...