Siirry pääsisältöön

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika



1960-luvun Oulu on pienehkö, jos kohta tulevaisuuteen innokkaasti kurottava puutalokaupunki, ja koko kansakunta tuntuu olevan liikkeessä. Eletään suuren muuton ja kaupungistumisen aikaa. ”Se, että sattui syntymään jossakin, ei vielä tarkoittanut että siellä pystyisi elämään.” 

Isätön Aarnikin etsii paikkaansa maailmassa ja löytää sen Enni-tätinsä valokuvausliikkeestä Asemakadulta: vedosten, valotusten, kohdistusten ja rajauksien maailmasta. Pian ”ahdas ja takapajuinen, puolihullu ja uskovaisten pilaama” kaupunki käy pieneksi. Aarni muuttaa Helsinkiin kuvaajakaverinsa Teuvon luokse. Itseriittoisesta ja helpon menestyksen lykästämästä Teuvosta muodostuu vastakohta sensitiiviselle, mutta kuitenkin omalla tavallaan vahvalle Aarnille. Teuvolla on naisia joka sormelle, Aarni perustaa perheen Ilsen kanssa.


Romaanin tunnelma on viritetty taidokkaasti halki vuosikymmenten. Vuosien ja kokemusten myötä myös Aarnin tavoitteet ja unelmat muuttuvat.  Elämä vertautuu kahdesti valottuneeseen filminpätkään, jossa kaksi kuvaa kuultaa toistensa lomitse. Tulee mieleen Matti Hällin Oulu-romaani Valkea kaupunki (1957), jossa maisemaa kuvataan ohuena kalvona, jonka läpi menneisyys häämöttää.


Aarni katsoi mihin Pilvi viittoi, näki kehitteessä kelluvat onnelliset kasvonsa, joilla ei ollut niin paljon ryppyjä kuin nykyään, Ilsen sormet jotka painautuivat pehmeinä hänen poskeaan vasten. Sen täytyi olla totta kun siitä oli olemassa kuva, kamera ei valehdellut, ei ainakaan niin pahasti.

Pitkä valotusaika on raahelaisen Pauliina Vanhatalon kahdeksas romaani. Se on varmalla otteella kirjoitettu, esteettinen ja hallittu kokonaisuus, johon jää sopivasti myös jotain arvoituksellista.



Tammi 2015
223 sivua



Toisaalla:
Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirja.fi 
Pauliina Vanhatalon haastattelu

Kommentit

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. En olekaan lukenut Vanhatalolta mitään, joten tästä voisi hyvinkin aloittaa. Kahden täysin erilaisen miehen elämäntarinoista syntyy varmaan hyviä oivalluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teuvo on siis vain sivuhenkilö. Hänen suullaan ei puhuta, eikä tapahtumia kuvata hänen näkökulmastaan.

      Poista
  2. Minä olin tätä ennen lukenut Vanhatalolta ainoastaan Veera Vaahterana kirjoitettuja kirjoja, joten tähänkin oli mukavaa tutustua. Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  3. Luulen, että tämä oli enemmän minua kuin Veera Vaahtera. Mietin tämän lukemista. Oulu tuntuu aina kiinnostavalle, asuin siellä yliopistoajan.

    VastaaPoista
  4. Kirja oli aiheeltaan kiinnostava, mutta osa henkilöistä oli onttoja. Kuitenkin ihan hyvä, muttei maailmaa mullistava teos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu . Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa.  Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa. Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ot

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To