Siirry pääsisältöön

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään


Jonain keväänä herään paljastaa jo nimellään mentaalisen liikkeensä kohti jotain valoisampaa ja kepeämpää. Silti kirjaan syventyminen arvelutti etukäteen, olinhan lukenut vastikään myös Pauliina Vanhatalon samaa aihetta käsittelevän Keskivaikean vuoden. Oliko tämä kevät jotenkin erityisellä tavalla keski-ikäisten kirjailijattarien omakohtaisten tilitysten aikaa? Tarttuuko alakulo kirjan sivuilta omaan mieleeni?

Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä koskaan ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus.

Kerttu on reipas ja aikaansaapa 35-vuotias opettaja, kahden lapsen äiti ja insinöörimiehen vaimo. On työtä, rakkautta ja kaunis omakotitalo kuin suomalaisen onnen vertauskuvana. Mutta jostain kynnyksen alta tai ovenraosta hiipii salakavala pimeys Kertun mieleen. Koskaan hän ei ole omasta mielestään tehnyt riittävästi, ollut tarpeeksi hyvä, osaava ja kaunis. Jossain Kertun sisimmässä on luterilaisen suorittajaminän väsäämä umpisolmu, joka on sekin syntynyt vaivihkaa, kuin itsestään vuosien myötä. Mutta mistä ja miten löytää se lanka, josta vetämällä vyyhti aukeaa tai ainakin pienenee siedettävän kokoiseksi?

Rauanjoen esikoisromaanista tutut goottihenkiset viittaukset ja aiheeseen sopivat intertekstit antavat kerronnalle syvyyttä ja pelastavat sen marimekkokuvioidulta, hivenen persoonattomalta keskiluokkaisuudelta. Jonain keväänä herään on hyvällä tavalla konstailematon. Siihen ei ole rakennettu monimutkaisia perspektiiviasetelmia, eikä se onneksi huku sisäisen maailman syövereihin. Kertun näkökulma on vahvasti arjessa kiinni, mikä luo kirjaan henkilökohtaiselta tuntuvan, mutta samalla myös yleispätevän tunnelman: näin voi tapahtua kenelle hyvänsä. 

Ja yhtä lailla myös lupaus toivosta esitetään romaanissa tavalla, joka on sovitettavissa laajempaan kuin vain tietynlaisen ihmisen kontekstiin.


Atena 2016
249  sivua


Toisaalla:
Ullan luetut kirjat
Suomi lukee
Me naiset
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persik...
Lähetä kommentti
Lue lisää