Veikko Huovinen: Lentsu

  
Otava 1978
191 sivua

Se tuli mistä tuli.
    Kuka niitä vahtii, virukset ja basillit. Ne ovat niin pieniäkin ja liukkaita. Niiden sukukunta on laaja ja väkirikas. Aukeaapa joskus jossain ihmisturpa levälleen (ja niitähän aukeaa), joko haukotellakseen tai puhua pälpätelläkseen, niin sieltä nielurisojen, kitarisojen ja poskipussien pimennoista lähtee ilmoille myrskypilvenä näkymättömiä pienolentoja. Ja juttelijan tai haukottelijan tai aivastelijan vastapeluri saa ottaa vastaan mitä annetaan.

Veikko Huovinen (1927–2009) tunnetaan satiireistaan ja metsäläisfilosofi Konsta Pylkkäsen sinisistä ajatuksista. Lentsussa (1978) – josta tehtiin myös suosittu tv-sarja – ollaan vahvasti kiinni 1970-luvun menossa ja ilmiöissä.

Lentsun juoni seuraa päällisin puolin Kainuun korvessa ärhäköityneen flunssaviruksen etenemistä pienviljelijästä opettajaan, opettajasta pankinjohtajaan ja pankinjohtajasta yhä uusien ihmisten kiusaksi. Kerronnan pääpaino on kuitenkin ihmisten mietteissä ja mielipiteissä – koskivatpa ne sitten kansantaloutta, ulkopolitiikkaa tai aborttioikeutta.

Useimmilta pohdinnoilta aika on vetänyt maton alta. Vaan yksi on ja pysyy: piskuisen Suomen ja suuren Venäjän suhde. Lentsussa kuvattu Konditionaalikonferenssikin sopii nykypäivään. Sen täydellinen nimi paljastaa kokouksen todelliset kasvot: Intentionaalinen Siitä Kuinka Rauhan Ja Liennytyksen Nimissä Hurskastelemalla Asevarustelun Kehitystä Kiihdytetään, Maailmansotaa Valmistellaan Ja Asekauppaa Käydään. Niin aina.

Satiiri iskee kahtaalle: yhtäältä se huvittaa, toisaalta kritisoi. En jaksanut innostua Lentsun poliittisista kommentoinneista, jotka venähtivät paikka paikoin turhan pitkiksi. (Huovisen lyhyissä erikoisissa ei ole tätä vaaraa!) 

Eniten viehätyin originelleista henkilöhahmoista ja yksittäisistä välähdyksistä, tuokiokuvista, kuten Kake Kurkkumaan neljästätoista aivastuksesta tai viruksen sujahduksesta pankkiirin punaiseen pottunokkaan. Pienet yksityiskohdat paljastavat henkilöhahmojen sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.

Muualla:
Sallan lukupäiväkirja
Kirjasampo