Siirry pääsisältöön

Veikko Huovinen: Lentsu

  
Otava 1978
191 sivua
Se tuli mistä tuli.
    Kuka niitä vahtii, virukset ja basillit. Ne ovat niin pieniäkin ja liukkaita. Niiden sukukunta on laaja ja väkirikas. Aukeaapa joskus jossain ihmisturpa levälleen (ja niitähän aukeaa), joko haukotellakseen tai puhua pälpätelläkseen, niin sieltä nielurisojen, kitarisojen ja poskipussien pimennoista lähtee ilmoille myrskypilvenä näkymättömiä pienolentoja. Ja juttelijan tai haukottelijan tai aivastelijan vastapeluri saa ottaa vastaan mitä annetaan.
Veikko Huovinen (1927–2009) tunnetaan satiireistaan ja metsäläisfilosofi Konsta Pylkkäsen sinisistä ajatuksista. Lentsussa (1978) – josta tehtiin myös suosittu tv-sarja – ollaan vahvasti kiinni 1970-luvun menossa ja ilmiöissä.

Lentsun juoni seuraa päällisin puolin Kainuun korvessa ärhäköityneen flunssaviruksen etenemistä pienviljelijästä opettajaan, opettajasta pankinjohtajaan ja pankinjohtajasta yhä uusien ihmisten kiusaksi. Kerronnan pääpaino on kuitenkin ihmisten mietteissä ja mielipiteissä – koskivatpa ne sitten kansantaloutta, ulkopolitiikkaa tai aborttioikeutta.


Useimmilta pohdinnoilta aika on vetänyt maton alta. Vaan yksi on ja pysyy: piskuisen Suomen ja suuren Venäjän suhde. Lentsussa kuvattu Konditionaalikonferenssikin sopii nykypäivään. Sen täydellinen nimi paljastaa kokouksen todelliset kasvot: Intentionaalinen Siitä Kuinka Rauhan Ja Liennytyksen Nimissä Hurskastelemalla Asevarustelun Kehitystä Kiihdytetään, Maailmansotaa Valmistellaan Ja Asekauppaa Käydään. Niin aina.


Satiiri iskee kahtaalle: yhtäältä se huvittaa, toisaalta kritisoi. En jaksanut innostua Lentsun poliittisista kommentoinneista, jotka venähtivät paikka paikoin turhan pitkiksi. (Huovisen lyhyissä erikoisissa ei ole tätä vaaraa!) 


Eniten viehätyin originelleista henkilöhahmoista ja yksittäisistä välähdyksistä, tuokiokuvista, kuten Kake Kurkkumaan neljästätoista aivastuksesta tai viruksen sujahduksesta pankkiirin punaiseen pottunokkaan. Pienet yksityiskohdat paljastavat henkilöhahmojen sielunelämästä jotain oleellista, syvällistäkin.

Muualla:
Sallan lukupäiväkirja
Kirjasampo

Kommentit

  1. Olen lukenut Lentsun joskus 14-vuotiaana ja muistan siitä lähinnä sen että pidin. Voisi siis olla santsauksen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että olisin pitänyt enemmän. Se telkkarisarja olis jännä nähdä.

      Poista
  2. Mulla on pyörinyt yöpöydällä Huovisen Rasvamaksa ja ainakin alku on niin tyrmäävää kannibalismia, etten vielä tiedä miten tulkita. Saa nähdä onko aika syönyt sitäkin teosta.

    VastaaPoista
  3. Se telkkarisarja oli mahtava :D Pitäisi testata kirjanakin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...