Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Otava 2011 286 sivua "Isälle, isoveljelle ja kaikille muille suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille" omistettu Metsäjätti ammentaa suomalaisen puuteollisuuden lopun ajan tunnelmista. Tarina on kaikille tuttu. Monikansallinen Metsäjätti ei pidä kannattavana pikkukaupungissa, jossain Jyväskylän takana toimivaa vaneritehdasta ja päättää lakkauttaa sen. Työn likaisen puolen saa hoitaa Törmälän oma poika Pasi Kauppi.  Vastinpariksi ekonomiksi kouluttautuneelle ja Helsinkiin muuttaneelle Pasille asetetaan hänen paras lapsuudenkaverinsa Janne, joka on jäänyt perusduunariksi kotipaikkakunnalleen. Näiden kahden henkilöhahmon äänillä kuvataan kyynisyyteen kääriytyneen Törmälän ja rajattoman kasvun uskonoppeihin vannovan Metsäjätin yhteentörmäystä.  Törmälää on verrattu Mikael Niemen Vittulajänkään ja sama asetelmahan niissä on: suuri maailma ulottaa lonkeronsa takapajulaan, eikä aika pysähdy, vaikka menneeseen tarraisi kuinka tiukasti tahansa.  Metsäjätin tunnelma

Otava 2011 142 sivua  Absurdeja ja maagisia tarinoita, lupaa kirjan takakansi. Ja tamperelaisen Janica Branderin (s. 1983) esikoisnovellikokoelma Lihakuu pitää lupauksensa. Jo kokoelman aloittavassa niminovellissa Jänö King-King auttaa ekaluokkalaista kantamaan lumihankeen tuupertuneen äidin kotiin.  Turva löytyy Lihakuun maailmassa usein realismin ulottumattomista. Yleensä novellien keskiössä on perhe tai ihmissuhde, monesti lapsen näkökulmasta katsottuna. Branderia on verrattu oululaiseen Hanna Hauruun , eikä aiheetta. Lihakuun maailma ei ole kuitenkaan niin ahdistava ja lohduton kuin Haurun kirjoissa. Novellissa Maailman makuu valtio ilmoittaa lähestyvästä maailmanlopusta tekstiviestillä. Pieni tyttö päättää toteuttaa pullukan mummunsa viimeisen haaveen heittää jalkansa ristiin toisen päälle. Narun ja koiran avulla se onnistuu: ”Unelma nousi hitaasti kohti taivasta ja auringonsäteitä, silloin ei valitettu.” Branderin henkilöhahmot ovat sisukkaita, pieniä suuria ihmisiä. Ark

Johnny Kniga 2011 332 sivua "- - Musta tuntuu välillä, että tämä kaikki onkin vaan unta, ja mä herään kohta haudassa. Emma papattaa vieressä ja Lenne makaa jalattomana takana. Ryssät ryntää päin näköä. Ja mä mietin, että pääsenkö mä täältä koskaan veks.     Mutta tämä ei ole unta. Lennellä on jalka. Se on saanut tekojalan. Kun se kävi mun luona, mä mietin, että voisinko mä saada jostain tekopään. Se nauratti mua. "   Jenni Linturin Isänmaan tähden toi esiin identiteetin kerroksisuuden: mennyt ei ole koskaan mennyttä, vaan alati läsnä nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Näin on myös rovaniemeläisen Pekka Jaatisen (s. 1966) romaanissa Kalpeat sotilaat .   Jatkosodassa jalkansa menettänyt Lenne ja vakavan päävamman saanut Asser jäävät huomaamattaan koukkuun vammojensa hoidossa käytettyihin lääkkeisiin, heroiiniin ja morfiiniin. Sota on vienyt heiltä perheen ja toivon paremmasta tulevaisuudesta, ja heroiini tuo nopean helpotuksen sekä fyysiseen että henkiseen kipuun. Lenn

Like 2011 200 sivua Kieroonkasvukertomus piti aloittaa kahteen kertaan. Ensimmäinen lukuyritys tyrehtyi sekaviin tunnelmiin: näitä pienimunaisuuden traumakertomuksia on nähty, viimeksi Elias Kalmiston Pihtarissa (Kumiorava, 2011). Vaan yritin vielä uudemman kerran, koskapa Jarno Mällinen kirjoittaa hyvin, eikä tähän romaaniin mikään sisäsiisti tyyli sopisikaan. Mällinen (s. 1965) on oululainen toimittaja ja muusikko. Kieroonkasvukertomus on hänen esikoisromaaninsa. Kieroonkasvukertomus on nimensä mukaisesti kasvukertomus Tommista, tehtaanjohtajan pojasta, jota kiusataan koulussa ja vähän kaikkialla. Sivistyneistösfääreissä elävistä vanhemmista ei ole tueksi. Isä on kaavoihinsa kangistunut kummajainen ja äidin kiinnostus poikaansa kohtaan on miltei insestisen intensiivistä.  Tommin ja hänen vanhempiensa väliset keskustelut ovat teennäisyydessään kuvaavia. Kuinka pihalla vanhemmat voivatkaan olla lastensa todellisuudesta? Mällinen kuvaa ahdistavan tarkkanäköisesti To

Gummerus 2011 437 sivua Veijariromaanin perimmäinen tarkoitus on arvostella aikansa yhteiskunnallisia epäkohtia. Tuomas Vimma (s. 1979) on valinnut neljännen romaaninsa aiheeksi rakennusalan ja sen lukuisat varjopuolet: veronkierron, asiakkaiden röyhkeän vedätyksen, halpatyövoiman ihmiskauppaa hipovat piirteet, rakentamisen ja remontoinnin tökerön huonon laadun. Eikä Vimma tyydy vain vihjaamaan mädännäisyyksistä – ne tehdään lukijalle täysin selviksi heti ensi sivuilta lähtien. Raksan päähenkilö Sami on insinööriopintonsa kesken jättänyt kolmikymppinen nahjus, joka pääsee ystävänsä suosittelemana projektipäälliköksi Hyperborea-nimiseen remonttifirmaan. Hyvämaineisen firman puikoissa häärää tarmokas nuori nainen, omistajan tytär Danika Stenhammar. Danikan reippaus tarttuu Samiinkin, joka aikuistuu romaanin edetessä huomattavasti. Työpäivät venyvät, eikä kaljoitteluun kavereiden kanssa löydy enää aikaa kuten ennen. Vimmaa on verrattu Juoppohullun päiväkirjoista tunnettuun Juha V